Hämärään-ulkoilmaesitys 26.9.2025

Olemme eläneet läpi valoisten vuodenaikojen. Kaamoksen pimeä on aivan lähellä. Hämärään-ulkoilmaesityksessä pääsemme toivottamaan tervetulleeksi pimeyden äänet, olennot ja pimeän herättämät tuntemukset, astumaan hämärään puolivuoteen.

Aloitus- ja lopetuspaikka: Mansikkanokka, Kemi
Liput: 18-25 euroa. Huomio: Lippuja saa vain ennakkoon verkkokaupastamme!

Huomioithan esityksen erityispiirteet:

  • Esitys tapahtuu kokonaan ulkona rantamaastossa. Osallistujien edellytetään pukeutuvan sään ja kelin mukaisesti. Muistathan etenkin lämpimät, pitkävartiset kengät.
  • Esityksen aikana kuljetaan poluilla ja maastossa. Reitti on osittain epätasaista ja mäkistä. Myös keli vaikuttaa reitin olosuhteisiin.
  • Esityksessä on vuorovaikutuksellisia osuuksia, joihin voi osallistua tai olla osallistumatta itselleen sopivalla tavalla.
  • Osallistujien erityisiä tarpeita voidaan huomioida jonkin verran, mutta täysin esteetön reitti ei ole. Ilmoitathan etukäteen sellaisista erityistarpeista, joissa voimme olla avuksi.

Hämärään-esitys on osa monivuotista taiteellista kokonaisuutta. Taiteelliseen työryhmään kuuluvat Riikka Vuorenmaa, Pekka Kumpulainen ja Marjo Selin. Paikkasidonnainen teos on työryhmän ja Piste Kollektiivin yhteistuotanto, ja sitä tukevat Taiteen edistämiskeskus ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Tapahtumasta lisää :

https://pistekollektiivi.fi/kauppa

Edellinen tapahtuma

Seuraava tapahtuma