Hyvinvointia ulkoilusta +65 -toimintaa 21.8.2025

HYVINVOINTIA ULKOILUSTA + 65 Kemissä 21.8.2025 kello 11.

Käydään katsomassa Kiikelin uutta esteetöntä rantareittiä ja lehmiä. Muistakaa ottaa juomaa mukaan. Kokoontuminen Majakkamuistomerkille ( paljon laivojen nimiä ) Merikatu 12 kohdalle.

Toiminta on pääasiassa kevyttä ulkoilua tutuilla kaupungin taajama-alueella ja poluilla kävellen. Toiminta on tarkoitettu erityisesti henkilöille, joilla ei ole varsinaisia toimintarajoitteita mutta joiden ulkoilu on vähentynyt tai jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän. Joillain kerroilla voimme muun muassa pelailla pihapelejä, tehdä Metsämieli-juttuja, pelata luontobingoa tai tehdä jotain muuta mukavaa yhdessä.

Varusteiksi ulkoiluun suositellaan sään mukaista pukeutumista, kävelysauvoja ja keliin sopivia jalkineita. Talven liukkaille keleille nasta- tai kitkakengät ovat suositeltavimmat.

Hyvän mielen toiminnassa korostuu turvallinen liikkuminen ryhmänä. Toimintaa varten on laadittu turvallisuussuunnitelma ja toimintaan osallistuvat kuuluvat Suomen Ladun vakuutuksen piiriin.

Suomen Ladun kouluttamat vertaisohjaajat ovat ikäryhmään kuuluvia. Osallistujien ja ohjaajien ikää voidaan tarvittaessa joustaa muutamalla vuodella kuitenkin niin, että toimintaan osallistuvat ovat pääasiassa eläkeikäisiä. Myös yhdistykseen kuulumaton, ikäryhmään kuuluvan henkilö on tervetullut kokeilemaan yhdessä ulkoilua.

Vertaisliikuntaa järjestetään osana Suomen Ladun Hyvinvointia ulkoilusta -hanketta, jolla tuetaan yli 65-vuotiaiden hyvinvointia ulkoilun, yhdessä olemisen ja luonnossa liikkumisen avulla.

Olet lämpimästi tervetullut!

Vertaisohjaajat Päivi ja Vesa

Tapahtumasta lisää :

https://keminlatu.fi/tapahtuma/21-8-hyvinvointia-ulkoilusta-65-toimintaa/