JOPE-kirjanjulkistamistilaisuus 11.-12.9.2025
Suomiviihteen suurmiehen, Jope Ruonansuun tarinan kertovan JOPE-uutuuskirjan julkaisutilaisuus järjestetään taiteilijan kotikaupungissa Kemissä 11.-12. syyskuuta.
Kemin Kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa järjestetään torstaina 11.9. kello 17.30 avoin yleisötilaisuus, jossa pääsee tapaamaan kirjailija Tommi Saarelaa ja Mari Ruonansuuta, sekä kuuntelemaan keskustelua uunituoreesta teoksesta sekä Jopen urasta ja elämästä. Kemin kaupungin edustaja lausuu tervetulosanat ja avaa tilaisuuden. Jopen leski Mari Ruonansuu kertoo, millaista oli avata elämää viihdetaiteilijan rinnalla kirjan sivuille, Saarela valottaa teoksen taustoja ja kuvailee kirjailijan sukellusta huumorin kuninkaan maailmaan. Myös yleisöllä on lupa osallistua keskusteluun. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Hotelli Merihovi järjestää perjantaina 12.9. kello 20 alkaen Cafe & Bar Ankkurissa muisteluiltamat. Illan aikana keskustellaan ja muistellaan yhdessä Kemin omaa poikaa, Jopea. Kirjailija Tommi Saarela ja Mari Ruonansuu osallistuvat myös perjantain iltatilaisuuteen. Lisäksi kuullaan tunnelmaan sopivaa musiikkia, sekä nähdään torniolaisen Improryhmä Outosulun esitys. Musiikista vastaa Kerran Komeat duo feat. Ville Köö, Jope Ruonansuun sävelin. Illan aikana on myös harvinainen tilaisuus nähdä Jope Ruonansuun piirtämiä karikatyyrejä.
Molemmissa tilaisuuksissa on myös mahdollisuus ostaa JOPE-elämänkertateos.
Mahdolliset muutokset ja tarkennukset ohjelmassa päivitetään tälle sivulle.
Edellinen tapahtuma
Seuraava tapahtuma