Jossain pohjoisessa 10.1.2026 päivänäytös
Mistä rakkaudessa oikein on kysymys ja kuinka sen voisi elää todeksi? Maaginen komedia Jossain pohjoisessa johdattaa meidät aiheen äärelle, joka koskettaa meitä kaikkia.
Yhdysvaltalaisen John Carianin näytelmässä pienen ja syrjäisen ”Melkeinkylän” asukkaat törmäilevät toisiinsa ja rakkauteen mitä merkillisimmillä tavoilla. Pohjoisen taivaan alla kohtaamme ihmisiä, jotka haaveilevat vastavuoroisesta rakkaudesta mutta eivät osaa elää haavettaan todeksi.
Rakkaus on voima, joka saa meidät tekemään ihmeellisiä tekoja. Rakkaus liikuttaa meitä, se hoivaa, kannattelee ja tukee meitä. Mutta rakkaus voi myös syöstä meidät hulluuteen, puhumattomuuteen ja myrkyllisiin tekoihin toisiamme kohtaan. Rakkaus kasvattaa ja välillä myös taannuttaa meitä. Rakkaus on yritystä saada yhteys toiseen.
Jossain pohjoisessa on muodoltaan kuin sarja novelleja, komediallisia episodeja ihmisten välisistä suhteista, läheisyyden tarpeesta ja sattuman oikuista. Näytelmä tuo eteemme yllättäviä, arvoituksellisia ja inhimillisiä kohtaamisia pohjoisen avaran taivaan alla.
John Carianin näytelmää on esitetty Yhdysvalloissa yli 2500 produktion verran, mikä tekee siitä yhden viime vuosien esitetyimmistä näytelmistä.
Tekijät
Käsikirjoitus: John Cariani
Suomennos: Tommi Kainulainen
Ohjaus: Oona Jama
Lavastus: Kaisa Niva
Puvustus: Riikka Kononen (Elina Vasko)
Esityksen kesto ja lippuhinnat
Esityksen kesto 2 tuntia 30 minuuttia.
- peruslippu 30 euroa
- eläkeläinen 27 euroa
- opiskelija, varusmies, työtön 20 euroa
- lapsi 15 euroa
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy.
Tapahtumasta lisää :
https://www.keminteatteri.fi/esitys/jossain-pohjoisessaEdellinen tapahtuma
Seuraava tapahtuma