Tapahtuman tiedot


Tapahtuman alkamispäivä

26.02.2022,  kello 12:00

Tapahtuman loppumispäivä

26.02.2022,  kello 17:00

Paikka

KinoPirtti
Valtakatu 12
94100 Kemi

Maastamuuton monet kasvot -seminaari

Seminaarin tavoitteena on tuoda näkökulmia ajankohtaiseen keskusteluun maasta muuttamisen syistä lähtömaasta riippumatta. Kotimaasta lähtemisen moninaiset syyt, kuten ulkopuolelta tulevat uhat, pelot tai pyrkimys paremman toimeentulon tavoitteluun sekoittuvat keskenään. Suomeen on muutettu, mutta määrällisesti suomalaisten muutto suurten muuttoaaltojen aikana ulkomaille on ollut moninkertaista verrattuna maahanmuuttoon. Seminaarissa nostetaan esille suomalaisten muutto Ruotsiin sekä evakkoon sotien aikana että 1960 -70 luvun joukkomuutto työttömyyden ja talousahdingon motivoimana.

Seminaarin alustajina ovat vararehtori Hanna Snellman Helsingin yliopistosta (Siirtolaisuus Pohjois-Suomesta, tiedon ja taidon kierto), toisen sukupolven ruotsinsuomalainen, Laulu koti-ikävästä -dokumenttielokuvan päähenkilö FT Kai Latvalehto (Ruotsinsuomalaiset maasta muuttajina ja maahanmuuttajina), sekä kirjailija Rosa Liksom (Väylä romaani – Lapin asukkaat ja lehmät sotapakolaisina Ruotsissa). Lisäksi seminaarissa esitetään Minna Rainion ja Mark Robertsin elokuva They Came in Crowded Boats and Trains, joka kertoo irakilaisten näyttelijöiden kuvaamana Lapin sodan evakkojen kulkua Ruotsiin.

Kahvitarjoilu, lämpimästi tervetuloa!
Tapahtuman järjestävät Kemin Työväenyhdistys, Kemin Taideyhdistys ja Kemin Aikamme Naiset

Tapahtumasta lisää:

https://www.facebook.com/events/1580072539011008?acontext=%7B%22event_action_history%22%3A[%7B%22mechanism%22%3A%22your_upcoming_events_unit%22%2C%22surface%22%3A%22bookmark%22%7D]%2C%22ref_notif_type%22%3Anull%7D