Pipopäinen nainen nojailee kompostiin.

Eija Kinnunen

18.9.2020

Olen virkaiältäni nuori Vihreä ja kestävä Kemi -hankkeen projektipäällikkö, kierrätys-Kinnusena tai Vihreänä Kyylänäkin tunnettu. Synnyin jonkin verran Kemin kaupunkia myöhemmin Simossa, josta koukkasin mieheni kanssa Oulun, Vaasan ja Helsingin kautta kolmisenkymmentä vuotta sitten Kemiin enkä ole katunut paluumuuttoamme päivääkään. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri eli ekonomi ja aiemmin olen työskennellyt pääasiassa IT-alalla. Helsingissä asuvat kolme lastamme alkavat olla kanssamme samanikäisiä. Harrastan puuhastelua, rentoilua yksin tai ystävien kanssa, pyöräilyä, hiihtelyä ja niistä kirjoittamista.

Blogikapulan luovutus

Osuuteni Ihmekaupungin ihmisiä -bloggaajana päättyy tällä erää tähän. Tilalleni astuu Sauvosaaren koulun rehtori Heli Veijola, jolta saanemme lukea ajatuksia muun muassa koulumaailman vinkkelistä.

On ollut ilo kirjoitella ja saada välillä palautettakin. Kirjoittelu jatkuu ainakin pienimuotoisesti Vihreä Kemi -sivuilla facebookissa ja instagramissa ja ehkä välillä myös Kemiläinen-lehdessä.

Mielenkiintoinen ja motivoiva työni Kemin kaupungin kestävän kehityksen edistämiseksi jatkuu kuitenkin vielä. Vihreitä ja kestäviä asioita on hankkeen aikana kaupungissa edistetty, mihin on tarvittu yhteistyötä sekä kaupungin sisällä että ulkopuolisten sidosryhmien kanssa. 

KUVA: EIJA KINNUNEN

Jätteitä lajitellaan nyt hyötykäyttöön suuressa osassa kaupungin toimipisteitä. Esa ja pojat helpotti muovijäteongelmaamme ja aloitti muovin hyötykäyttöön keräyksen paitsi kaupungilta myös alueen kotitalouksista. Ruokahävikin vähentämiseksi käynnistetty Sosiaalinen keittiö -kokeilu jatkaa toimintaansa Kaupunkiviljely-hankkeessa. Joukkoliikenteen reittejä, aikatauluja ja maksutapoja on uudistettu palvelemaan joustavammin asukkaita. Kaupungille on hankittu sähkö- ja dieselautoja, kaupunkipyöriä, sähköavusteisia tavarapyöriä, Muksubusseja, virkavillareita ja jopa virkapotkuri. Aurinkopaneeleilla tuotetaan sähköä lämpölaitoksessa, uimahallilla, LumiLinnassa ja valmisteilla olevassa päiväkodissa. Kemi on jo toista kautta mukana Energiatehokkuussopimuksessa ja toteuttaa sen myötä jatkuvasti energiatehokkuutta lisääviä toimenpiteitä muun muassa siirtymällä led-lamppuihin sekä sisällä että ulkona.

Ympäristövaikutuksiltaan Kemin merkittävin parannus on Kemin Energia ja Vesi Oy:n rakenteilla oleva uusi kaukolämpölaitos, jonka ansiosta laitoksen haitalliset päästöt pienenevät kolmannekseen nykyisestä. 

Kemin kestävyystoimet on noteerattu: Kemi sitoutui yhtenä edelläkävijäkaupunkina YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (Agenda2030: SDGt) jo vuonna 2017 ja oli siksi mukana Nordregionin raportissa. Kemi sai toisena kuntana Suomessa ISO 14001 ympäristösertifikaatin ja nyt mm. kaikki koulut ja hankinnat on sertifioitu viime vuonna sertifioitujen kohteiden lisäksi. Vihreä ja kestävä Kemi -hanke palkittiin Pidä Lappi Siistinä Ympäristötekopalkinnolla ja oli siten ensimmäinen hanke, joka kunniamaininnan sai.

Agenda 2030:n tavoite- eli SDG-palikoita. SDG on lyhenne termistä Sustainable Development Goal (Kestävän kehityksen tavoite). KUVA: EIJA KINNUNEN

Viestintä on yksi olennainen osa kestävän kehityksen edistämistä. Siksi todellakaan kaikki Kemin vihreät ja kestävät toimenpiteet, joista hanke viestii, eivät ole hankkeen toteuttamia. Tämän bloginkin kirjoittaminen on ollut osa viestintää. Viestintätyökin jatkuu, mutta tämä kirjoituskapula siirtyy Helille. Yllä luetellut eivät suinkaan ole kokonaan tai kaikki edes ollenkaan hankkeen ansiota, vaan yleistä kestävää kehitystä Kemissä. Alussa mainittua yhteistyötä tarvitaan koko ajan ja kaikessa toiminnassa. Siteeraankin mielelläni lempiajatushautomoani Kummelia, joka on todennut, että joukkokohtausta on hankala näytellä yksin. Se on kyllä niin totta.

Takaisin listaukseen