Museon näyttelymestari Janne Kuoppala lähikuvassa.

Janne Kuoppala

27.11.2020

Olen 36-vuotias kemiläisen kulttuuriperinnön puolustaja. Työskentelen Kemin historiallisessa museossa ja olen koulutukseltani filosofian maisteri. Olen syntynyt ja viettänyt suurimman osan elämästäni Kemissä. Päädyin opiskelemaan historiaa Oulun yliopistoon. Se oli minulle luonnollinen vaihtoehto koska ei minulla ei ollut juuri muita kiinnostuksen kohteita. Historia on kiehtonut minua jo lapsesta saakka enkä kouluaikoina juuri muuta osannut. Opintojen aikana minulle syntyi ajatus suuntautua museoalalle. Kotiseuturakkaana ihmisenä oli onnenpotku, että valmistumiseni jälkeen kotikaupunkini museossa oli avoimena työpaikka. Työkseni painin menneisyydessä, mutta vapaa-aikana pyrin olemaan mukana myös nykyhetkessä. Harrastukseni ovat lähinnä luontohenkisiä. Kesäisin teen pitkiä vaelluksia erämaissa ja soutelen lohta joella. Syksyin metsästän hirviä ja poimin marjoja. Talvisin hiihtelen metsissä ja istuskelen pilkkimässä meren jäällä. Kevään tullen narrailen ahvenia jääpeitteen sulaessa. Kaikkiin näihin onneksi löytyy mahdollisuus ihan läheltä. Se on varmasti suurin syy, miksi palasin takaisin kotikaupunkiini.

Tarinoita museoesineiden takaa

Vaikka museo on ollut rajoitusten vuoksi suljettuna, saamme säännöllisesti näyttelyesineisiin liittyviä kysymyksiä. Pyrimme vastaamaan kaikkiin kyselyihin parhaan kykymme mukaan.

Kemin historiallisen museon pysyvässä perusnäyttelyssä on esillä noin tuhat pienempää ja suurempaa esinettä. Vastikään saimme mielenkiintoisen kysymyksen vieraaltamme museon perusnäyttelyssä olevan jalkajousen alkuperään liittyen.

Kemin kaupungin historiallisen museon kokoelmissa oleva vanha jalkajousi vitriinissään.
Urho Rautiaisen lahjoittama jalkajousi historiallisen museon näyttelyssä. KUVA: JANNE KUOPPALA

Otto Aho kirjoittaa jalkajousestamme kotiseutuhistoriaa käsittelevän julkaisusarjan Jatulin osassa 19 artikkelissa nimeltä ”Pohjolan kaunein jalkajousi Kemin museossa?”

Perinteinen kaaren ja jänteen muodostama käsijousi on tunnettu eri puolilla maailmaa jo tuhansia vuosia. Varsijousi on puolestaan huomattavasti uudempaa perua. Varsi jousi on perinteistä jousta huomattavasti hitaampi käyttää, mutta teholtaan se on paljon voimakkaampi. Varsijousi on mahdollista virittää etukäteen. Varsijousen kaari on perinteistä jousta paljon vahvempi ja sen eteen on mahdollista kiinnittää niin sanottu jalustarengas. Jalustarengasta apuna käyttäen ampuja painoi jousen jalallaan maata vasten, niin että molemmat kädet ja vartalon voima olivat apuna jousta jännitettäessä. Tästä on varmaankin peräisin suomenkielinen nimitys jalkajousi.

Jalkajousi oli lähinnä länsieurooppalainen ase. Itään se ei ilmeisesti levinnyt nykyisen Venäjän Itämeren aluetta kauemmaksi. Löytöjen perusteella on arvioitu, että jalkajousta olisi Suomessa käytetty jo 1300-luvulta. Lohjan kirkon kattomaalauksissa on kuvattuna varsijousta kantava jousimies. Maalaukset on ajoitettu 1510-luvun tietämille. Tuliaseet syrjäyttivät jalkajousen sota-aseena Keski-Euroopassa 1500-luvulla ja Suomessa noin 100 vuotta myöhemmin. Metsästysaseena jalkajousta käytettiin Pohjois-Suomessa vielä 1800-luvulla.

Kemin historiallisen museon jalkajousen on kokoelmiin lahjoittanut Urho Rautiainen (kuollut 1962). Hän lahjoitti jalkajousen Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistykselle sen perustamisvaiheessa 1930-luvulla. Kotiseutuneuvos Niilo Teerijoki muisti Rautiaisen maininneen tuoneensa sen Sallasta – Mistä talosta, keneltä ja milloin ei ole tiedossa.

Jousi on kunnostettu ammattitaidolla, mutta tekijä ei ole tiedossa. Kemin historiallisen museon jousessa on alkuperäistä vain varsi laukaisulaitteineen. Kaari, jänne ja jalustin ovat peräisin myöhemmältä ajalta. Jousen kaikki luuvalmisteiset vahvisteet ovat alkuperäisiä ja Niissä on hienoja kaiverruksia. Kaiverrusten aiheet ovat 1600-luvulta peräisin olevissa esineissä tavattavia kuvioita.

Jalkajousen iän ja alkuperän määrittämisessä voidaan käyttää seuraavia perusteita:

  • Jousi on ollut vivulla viritettävä.
  • Viritysvivun tukitappi on reiän suuruudesta päätellen ehkä ollut puinen.
  • Varren sivuvahvikkeet ovat luuta.
  • Luuosien koristelut ovat perinteisiä 1600-luvulla tavattavia aiheita.
  • Puupinnoissa ei ole koristelua, vaikka varsi on muuten erinomaisen hienoa työtä.

Otto Aho päättelee artikkelissaan, että jousi on tehty 1600-luvulla Länsi-Suomessa todennäköisesti Pohjois-Pohjanmaalla.

Valokuva Niemi-Niemelää esittävästä maalauksesta, jonka on maalannut Otto Vallenius vuonna 1916.
Otto Valleniuksen maalaama teos nimeltä Niemi-Niemelä ja se on valmistunut vuonna 1916. KUVA: JANNE KUOPPALA

Toistuvasti olemme saaneet kävijöiltämme kysymyksiä myös eräästä näyttelyvitriinissä olevasta jokirantamaisemaa esittävästä maalauksesta. Kyseessähän on Otto Valleniuksen maalama teos nimeltä Niemi-Niemelästä ja se on valmistunut vuonna 1916. Niemi-Niemelän omisti Kemin kaupungin pormestari ja valtiopäivämies Matti Niemelä, joka myi talon vuonna 1916 Kemin kaupungille vaivaistaloksi. Mikäli kuvaa oikein tulkitsen, sen esittämä päärakennus on rakennettu vuonna 1826. Päärakennus ja muut tilalle myöhemmin nousseet rakennukset jäivät tyhjilleen 1995 ja kolmen vuoden kuluttua tästä Vuokko ja Paavo Väyrynen ostivat ne Pohjantähti-opiston toimitiloiksi.

Otto Vallenius
Otto Vallenius KUVA: KEMIN HISTORIALLISEN MUSEON VALOKUVA-ARKISTO

Ihan kaikkiin kysymyksiin emme me museollakaan pysty aina vastaamaan. Eräs museon näyteikkunaa katsellut mieshenkilö kääntyi puoleemme kysyäkseen Vuodelta 1918 Kemin sisäsatamaa esittävässä ryhmäkuvassa olevan pojan nimeä. Kysyjän ja omaksi mieliharmiksemme emme tällä kertaa voineet auttaa koska kuvan saatetiedot eivät kerro keitä kuvassa esiintyy. Vanhojen valokuvien kohdalla tämä on tuiki tavallista, siksi niin kauan kuin muistinne pelaa, liittäkää valokuvienne – myös niihin digikuviin – saateeksi lyhyt kertomus kuvausajasta ja –paikasta, kuvaajasta ja kuvassa esiintyvistä henkilöistä. Ja jälkipolvet kiittävät teitä!

Takaisin listaukseen