Osallistava budjetointi

Osallistavassa budjetoinnissa te kaupunkilaiset päätätte, mihin julkisia varoja jaetaan ja käytetään.

Kemin kaupungissa osallistava budjetointi on ollut käytössä vuodesta 2016 lähtien. Budjetointi on koettu hyväksi vaikutusmahdollisuudeksi. Ehdotuksia kerätään vuosittain alkuvuodesta. Seuraa osallistuvan budjetoinnin tiedotusta kaupungin tiedotteista ja sosiaalisen median kanavista. 

Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä. Sen avulla voidaan parantaa valmistelun ja päätöksenteon avoimuutta sekä vahvistaa kansalaisten osallisuutta ja luottamusta hallintoa ja päätöksentekoa kohtaan. Se on myös keino motivoida asukkaita kiinnostumaan, osallistumaan ja ottamaan myös itse vastuuta.

Kaksivaiheinen kysely

Ensimmäisessä vaiheessa kaupunki pyytää lomakkeella kemiläisiltä ehdotuksia siitä, miten he käyttäisivät ennalta sovitun rahasumman. Ehdotukset voivat olla pienimuotoisia hankintoja tai vanhan korjausta. Jatkokäsittelyssä huomioidaan asialliset ehdotukset, joihin on jätetty ehdotuksen tekijän nimi ja yhteystiedot.

Toisessa vaiheessa ideat julkaistaan julkisesti kannatettaviksi. Kaupunginhallitus valitsee eniten kannatusta saaneista ehdotuksista toteutettavat kohteet.

.