
Matkailu
-
Icebreaking Company
Selkäsaareen suuntautuvat meriretket alkavat yhteistyössä Kemin matkailuyhtiön ja yrittäjien kanssa
Kemin Matkailu Oy jatkaa yhteistyön laajentamista paikallisten toimijoiden kanssa ja kehittää uusia tapoja tuoda esiin Kemin matkailutarjontaa, sekä edistää alueen kehitystä. Kemin edustalla olevan Selkäsaaren saavutettavuus paranee huomattavasti, kun sinne saapuu uusi laituri kaupungin toimesta heinäkuun alusta. Kemin Matkailu Oy, Merike ja Perämeren Jähti ovat yhteistyössä kehittäneet saareen uuden merellisen tuotteen, joka on myynnissä matkailuyhtiön…
-
Icebreaking Company
Kemin Matkailu Oy:n talvikausi oli menestyksekäs ja ennätyksiä rikkova
Kemin Matkailu Oy:n talvikausi on ollut menestyksekäs. Matkailuyhtiö kasvatti vaikeiden koronavuosien jälkeen liikevaihtoaan 5,4 miljoonaan euroon viime vuonna ja kasvun polulla jatketaan. Talven aikana yhtiö työllisti kokonaisuudessaan 86 työntekijää eri toimipisteissä. Myynti ja kasvu keskittyvät kuitenkin edelleen talveen ja ne syntyvät kansainvälisen matkailun kautta. Yhteisiä markkinoinnin ja myynnin toimia tarvitaantoimialalla entistä enemmän kehittämään ympärivuotista kansainvälistä…
-
Kulttuuri, Kulttuurikeskus, Matkailu, Sarjakuvakeskus ja jalokivigalleria, Taidemuseo, Vapaa-aika ja kulttuuri
Rauhan kuvitelmia – sodanvastaista sarjakuvaa Kemin sarjakuvanäyttelyssä 26.2.-30.3.2024
Kemin sarjakuvanäyttelyn tiloissa avataan maanantaina 26.2.2024 kello 15 Rauhan kuvitelmia -niminen näyttely. Rauhan kuvitelmia -näyttelyssä on esillä teoksia kuudelta venäläistaustaiselta ja kahdelta ukrainalaistaustaiselta taiteilijalta. Näyttely tuomitsee jyrkästi Venäjän aloittaman hyökkäyssodan Ukrainaan ja osoittaa tukensa niin ukrainalaistaiteilijoille kuin venäläisille sodanvastaisille äänille. Keskusteluyhteyden rakentaminen sotaa käyvien maiden välillä ei ole ongelmatonta ja sen ovat näyttelyn kuraattorit moneen…
-
Matkailu, Vihreä Kemi
Bongaa Lumiukko -kilpailu on käynnissä 17.1.-14.2.2024 välisen ajan
Lumiukot ovat jalkautuneet Kemin keskustaan! Sinun tehtävänäsi on bongata mahdollisimman monta Lumiukkoa ja ottaa niistä kuvia. Julkaise kuvat tämän Vihreä Kemi Facebookin kilpailujulkaisun kommentiksi. Mitä useamman erilaisen Lumiukon löydät sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on voittaa lumiukkoaiheisen tuotepaketin!
-
Matkailu, Vihreä Kemi, Yrittäjille ja sijoittajille
Lumiukon partneriksi?
Kemin kaupunki tarjoaa Kemin alueen yrityksille mahdollisuuden käyttää Official Partner of Snowman -tunnusta liiketoimintansa edistämiseen. Tällöin yritys sitoutuu hyvään asiakaspalveluun, toimimaan vastuullisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti sekä tietenkin edistämään kaupungin tunnettuutta Lumiukon kotikaupunkina. Osa yrityksistä on ollut jo jonkin aikaa Lumiukko-partneri, mutta Lumiukko näkisi partnerijoukkonsa mielellään kasvavan! Minkä jälkeen Lumiukon edustaja ottaa yhteyttä kaikkiin tietonsa jättäneisiin. Lisätietoja: Senja Raappana,…
-
Historiallinen museo, Historialliset kohteet, Kulttuuri, Museot, Tapahtumakalenteri, Tapahtumatoimisto, Vapaa-aika ja kulttuuri
Laitakarin pienoismalli esille Kemin historialliseen museoon
Laitakarin pienoismalli nähtävillä Kemin historiallisessa museossa Kemin taiteiden yöstä 28. lokakuuta alkaen. Rakastettu ja yksityiskohtainen Laitakarin pienoismalli palaa jälleen yleisön nähtäville osana Kemin historiallisen museon pysyvää näyttelyä. Tämä huolellisesti toteutettu yksityiskohtainen pienoismalli herättää eloon Laitakarin saaren ainutlaatuisen historian ja tarjoaa vierailijoille mahdollisuuden matkustaa ajassa taaksepäin. Laitakarin pienoismalli on tuttu monille, jotka vierailivat Kemin kulttuurikeskuksessa 1990-luvulla.…
-
Kulttuuri, Lumilinna
Rock’n Roll Summer Circus järjestetään ensimmäistä kertaa 19.8.2023
Tervetuloa mukaan ensimmäistä kertaa järjestettävään Rock’n Roll Summer Circus -tapahtumaan Kemin LumiLinnalle lauantaina 19.8.2023 kello 12 alkaen! Luvassa on mahtavan monipuolinen tapahtumapäivä: kaikille avoimessa ilmaistapahtumassa on luvassa harrasteajoneuvojen näyttely, Cruising Around Kemi -ajotapahtuma, lapsille polkuautorata ja muuta ohjelmaa (mukana Kemin Nuorisotyö ja Lastenkulttuurikeskus) sekä drive-in-elokuvanäytös! Tapahtuman kruunaavat After Partyt, joissa esiintyvät rockabilly-artistit ja yhtyeet Darrel…
-
Sisäsatama, kaupunkilaisten olohuone, Vapaa-aika ja kulttuuri
Kemin Venetsialaiset järjestetään taas lauantaina 26.8.2023
Tervetuloa Kemin Venetsialaisiin lauantaina 26.8.2023! Katso tästä koonti upean venetsialaispäivän ja -illan ohjelmasta. Kemin kaupungin järjestämä hiilineutraali ilotulitus luvassa Mansikkanokalla kello 22. Ipe’s Herkun Pingviini-jäätelökioski avoinna ja myynnissä myös Porvoon lakua (säävaraus). Cafe Rantsusta herkulliset lätyt ja terassi auki iltamyöhään. Kinon ja Kukon Venetsialaisterassi avoinna kello 02 asti. LumiLinnan Lumihiutale-ravintola auki kello 14-21 ja BorderPride-jatkobileet…
-
Luonto ja ulkoilu, Matkailu, Perämeren kansallispuisto
Oikaisu merilappi.com-lehdessä julkaistuun saaristokarttaan
Perämeren saaristomatkailun kehittämishankkeessa on tuotettu merilappi.com- lehdessä julkaistu saaristokartta (sivuilla 12-13), johon on virheellisesti merkitty vene- ja laituripaikka Ylikrunniin. Ylikrunni on ammattikalastuksen tukikohta. Saari on yksityiskäytössä. Kartta on korjattu lehden digitaaliseen versioon. Perämeren saaristomatkailun kehittämishanke (EAKR) oli käynnissä Kemin kaupungilla 1.6.2021-30.9.2022 välisen ajan.
-
Matkailu
Jäänmurtajaristeilyt vahvistuvat Kemissä
Jo 35 vuotta Kemissä matkailukäytössä toiminut Jäänmurtaja Sampo saa seuraa risteilytoimintaan uuden Kemiin sijoittuvan aluksen myötä. Kemin Matkailu Oy omistaa ja operoi Sampoa, joka on yksi Lapin ja koko Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista matkailutuotteista. Kemin matkailuyhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa risteilytoiminta lähivuosien aikana. “Sampon risteilyt ovat erittäin kysyttyjä ja suureen kysyntään tulee voida vastata. Tämä onnistuu…