
Vapaa-aika ja kulttuuri
-
Kulttuuri, Teatteri, Vapaa-aika ja kulttuuri
Kaupunginteatterin syksyssä Jäniksen vuosi, Kahlo, Viiru ja Pesonen sekä Kaikki tai ei mitään
Kemin kaupunginteatterin katsojamäärät on toistaiseksi rajattu valtakunnallisen ohjeistuksen mukaisesti alle puoleen normaalista. Katsojien tai ruokakuntien välille taataan vähintään metrin turvavälit. Kemin Pirttiin mahtuu tästä syystä ainoastaan 56 ja Tullimakasiiniin 20 katsojaa kerralla, joten varaathan lippusi …
-
Liikunnan paikat ja tilat, Liikunta ja luonto
Suosituksia Kemin liikuntapaikkojen harjoituskäyttöön koronapandemian aikana
Noudata ja seuraa viranomaisten ja oman lajiliiton linjauksia. Harjoittelua ei tule tehdä, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän kuuluu Covid-19-viruksen kannalta johonkin riskiryhmään. Jokainen …
-
Kemikammari
Yhdessä etänä -hankkeen PopUp Kemikammarissa maanantaina 17.8.2020 kello 12.00–13.30
Tule mukaan kehittämään etäkammarin toimintaa Kemikammariin osoitteeseen Keskuspuistokatu 1. Tarjoamme kahvit. Kemin kaupunki, Meriva-säätiö ja Saura-Säätiö kehittävät yhdessä kasvokkain tapahtuvien palveluiden toteuttamistapoja etänä toteutettavaksi. Tavoitteena on kartoittaa …
-
Liikunnan paikat ja tilat, Liikunta
Jäähallin yleisöluisteluvuorot alkavat sunnuntaina 16.8.2020
Kemin kaupungin tarjoamat avoimet yleisövuorot alkavat viikolla 33 eli ensimmäisen kerran sunnuntaina 16.8.2020 alkaen. kello 11.00 – 11.50 mailaton yleisöluisteluvuorokello 12.00 – 12.50 yleisöluisteluvuoro mailat …
-
Liikunnan paikat ja tilat, Liikunta
Tervahalli avataan 10.8.2020
Tervahalli on käytössä myönnettyjen harjoitusvuorojen käyttäjille 10.8.2020 alkaen maanantaista perjantaihin ja 31.8.2020 alkaen maanantaista sunnuntaihin.
-
Uimahalli
Kemin uimahalli aukeaa tiistaina 4.8.
Uimahalli avataan tiistaina 4.8.2020 kello 7.00 Aukioloajat: arkisin kello 7.00–20.30 lauantaisin kello 12.00–16.30 sunnuntaisin kello 9.00–16.30 Poikkeavat aukioloajat elokuussa 2020: 5.8. Keskiviikko kello 8.30–11.30 ja kello …
-
Kirjasto
Kirjasto
Kaupunginkirjasto on avoin kohtaamispaikka kaikille asukkaille. Kirjastosta löydät muun muassa kirjoja, lehtiä ja digipalveluja sekä rauhallista tilaa lukemiseen ja opiskeluun. Kirjaston palvelut ovat maksuttomia. Kirjaston …
-
Liikunta ja luonto, Luonto ja ulkoilu, Uimarannat
Mansikkanokalla sinilevää
Tiistaina 21.7. Mansikkanokan rannalla tikkutestin ja silmämäärityksen perusteella havaittu sinilevää. Levälautta on syrjässä ”uudessa päädyssä”, luultavasti aallokon ja käytön takia lautat ovat hajonneet muualta rannasta. …
-
Kirjasto
Kemin kaivoksen laajentamisen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtävillä kirjastossa
Kirjaston lehtisalissa voi tutustua Kemin kaivoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan. Kuulutuksesta löytyvät ohjeet mielipiteiden esittämistä ja lausuntojen antamista varten. Ohjelma on esillä 1.7.–31.8.2020 välisen ajan aina kirjaston …
-
Nuoret
Meri-Lapin bändileirille aikaa ilmoittautua 13.7. asti
Hei, 13–23-vuotias! Hyppää mukaan soittamaan suosikkibiisejäsi tai tekemään yhdessä uutta musiikkia ammattilaisten opastuksella! Viikon kruunaa oma keikka loppukonsertissa. Päätöskonsertti järjestetään Meripuiston laululavalla perjantaina 24. heinäkuuta …