
Ajankohtaista
-
Yrittäjille ja sijoittajille
Silver Economy Kemi -tulokset
Silver Economy voidaan suomentaa ‘hopeataloudeksi’ tai ‘senioritaloudeksi’. Ja tällä taloudella on merkitystä. Maailman väestö ikääntyy nopeasti ja näin siis myös Kemissä. Kun vielä huomioidaan, että …
-
Koronavirus rajoitus- ja suojatoimet Kemissä 18.12.2021 alkaen
Koronavirustilanne on Meri-Lapissa vaikea. Tartunnan voi käytännössä saada alueella mistä vaan. Tartunnanjäljitys on jo ylikuormittunut ja vaarana on myös sairaalahoidon ylikuormittuminen. Virus on levinnyt viime …
-
Koronarokotukset Kemissä
Rokotamme 1.annoksia kaikille rokotuspäivään mennessä 12-vuotta täyttäneille ja 2.annoksia, joilla tulee ensimmäisestä rokotuksesta vähintään 6 viikkoa täyteen. THL suosittelee 3. rokoteannoksen antamista niille 12 vuotta täyttäneille, jotka taudin tai hoidon …
-
15.12.2021 Sähkökatkot vaikeuttavat terveyskeskuksen toimintaa
Toistuvat sähkökatkokset tänään 15.12.21 vaikeuttavat Kemin terveyskeskuksen toimintaa. Tämän vuoksi takaisinsoitoissa voi olla viiveitä. Tämän lisäksi itseilmoittautumislaiteen toiminnassa on ollut ongelmia. Ongelmia selvitellään parasta aikaa. …
-
Sähkön kantaverkossa käyttöhäiriöitä
Meri-Lapin alueella on sähkön kantaverkossa käyttöhäiriöitä Isohaara-Raasakka välillä kantaverkossa. Viasta johtuen alueella on ollut runsaasti lyhyitä sähkökatkoja.
-
Matkailu, Työ ja yrittäminen
Vaikuta matkailun kehittämiseen! Vastaa kyselyyn ja voita teatteriliput
Tuumailun Tilalle Toimintaa – Matkailun master plan Kemi 2030 tehdään yhdessä! Vastaa kyselyyn ja vaikuta tulevaan: Kutsumme Kemin ja lähialueen aktiiviset ihmiset, yhdistystoimijat ja matkailu-, palvelu- …
-
Hankinnat
Markkinavuoropuhelu koulukuljetuksista 2022-2024
Kemin kaupungin hankintatoimi ja hyvinvointitoimiala järjestävät yhteisen ja kaikille avoimen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden koulukuljetusten 2022–2024 kilpailutuksesta mahdollisille liikennöitsijöille. Järjestettävän markkinavuoropuhelun tarkoituksena on koota mahdollisilta tarjoajilta …
-
Hiihtoladut
Kunnossapitomestari Pekka Haapaniemi vastaa: Latupohjia on tehty ihan ensilumista lähtien. Latureitillä, metsän keskellä on paikka paikoin vielä aika vähän lunta. Latukoneen telat ovat sen verran …
-
Asiakaspalvelu, Asiointi, Kaupunki ja hallinto
Kemin kaupungintalon palvelut ovat suljettuina 24.12.2021 – 2.1.2022
Kemin kaupungintalon palvelut ovat suljettuina 24.12.2021 – 2.1.2022 välisenä aikana.Kaupungin puhelinvaihde päivystää arkipäivinä kello 8.00 – 15.30Puhelin 016 259 111. Hyvää joulua ja onnellista uutta …
-
Koronarokotus
Vastaava terveydenhoitaja Miia Keränen vastaa Hei, Järjestämme POP UP rokotuspäivän ilman ajanvarausta 20.12. – 21.12.2021 vanhalla Terveysasemalla (os. Kauppakatu 22) yli 60-vuotiaille 3.koronarokoteannoksen saajille. Julkaisemme …