
Varattavat tilat
Kirjastolta voit varata erilaisia tiloja sekä itsenäiseen työskentelyyn että ryhmäkäyttöön. Kirjastolta löytyy tiloja muun muassa digitointiin, soittamiseen sekä pienimuotoisiin tapahtumiin ja kokoontumisiin.
Kaikille avoimia tapahtumia voit järjestää kirjaston tiloissa maksutta. Suljettuja tilaisuuksia voit järjestää maksusta kokoustila Tuulenpesässä.
Kirjaston varattavat tilat ovat käytössä kirjaston asiakaspalveluaikoina.
Tilat digitointiin, työskentelyyn ja soittamiseen voit varata itse tilanvarausohjelma Timmissä. Varausten tekeminen edellyttää rekisteröitymistä.
Timmi ei välttämättä toimi mobiililaitteilla. Siksi olisi suositeltavaa tehdä varaukset tietokoneella.
Lisätietoja varattavista tiloista saat tarvittaessa kirjaston tietopalvelusta.
Esiintymislava Stage
Esiintymislava Stagea voi maksutta käyttää pienimuotoisiin tapahtumiin. Tila sopii erityisesti esimerkiksimusiikki- ja runoesityksiin sekä kirjanjulkistamistilaisuuksiin. Stage sijaitsee kulttuurikeskuksen sarjakuvanäyttelyn tiloissa. Tilaan saadaan mahtumaan yleisölle istumapaikkoja noin 60. Esiintymislavalle on mahdollista saada äänentoisto, videotykki sekä piano. Stagen varaukset kulttuurikeskuksen käyttömestarin tai kirjaston tietopalvelun kautta
Etätyöhuoneet ja digitointi
Kirjastossa on kaksi työhuonetta, joista molemmista löytyy tietokone, toimisto
-ohjelmat, nettiyhteys ja tulostin.
Toisesta työhuoneesta löytyy myös digitointilaitteet VHS-nauhojen, diojen,
vinyylilevyjen ja C-kasettien digitointiin. Digitointiin tarvittavat levyt sinun tulee
hankkia itse.
Työhuoneet ovat käytettävissä maksuttomasti ja varattavissa
enintään neljäksi tunniksi kerrallaan. Työhuoneiden varaukset itsenäisesti
Timmin tai kirjaston tietopalvelun kautta.
Kaupallista toimintaa tai yritystoimintaa varten tehdyt varaukset ovat maksullisia. Työhuoneiden vuokra on tunnilta 20 € + alv. Maksulliset varaukset tehdään sähköpostitse: kaukopalvelu.kirjasto@kemi.fi.
Kokoushuone Tuulenpesä
Kokoushuone Tuulenpesä sopii mainiosti pienimuotoisiin ryhmätilaisuuksiin kuten kokouksiin tai työpajoihin. Tuulenpesä sijaitsee kirjaston toisessa kerroksessa. Tilaan pääsee esteettömästi hissillä. Tilaan mahtuu noin 25 henkilöä. Tilasta löytyy projektori ja valkokangas sekä vesipiste, kahvinkeitin ja tiskikone. Suljettujen tilaisuuksien järjestämisestä peritään tuntihinta. Tuulenpesän varaukset kulttuurikeskuksen käyttömestarin tai kirjaston tietopalvelun kautta.
Monitoimi-/ompelukonehuone
Kemin kaupunginkirjaston ompelukonehuonetta voi varata käyttöönsä kahdeksi tunniksi kerrallaan. Asiakkaan tulee tuoda mukanaan omat langat, kankaat ja muut mahdolliset materiaalit. Huomio! Opastusta ompelukoneen käyttöön ei ole tarjolla.
Soittohuone
Soittohuoneessa voit maksutta soittaa pianoa, sähkörumpuja, ukulelea ja omia
akustisia soittimia. Soittohuone sijaitsee kulttuurikeskuksen sarjakuvanäyttelyn
tiloissa. Soittohuoneen varaukset itsenäisesti Timmin kautta tai kirjaston
tietopalvelun kautta. Soittohuone on mahdollista varata myös opetuskäyttöön
kirjaston tietopalvelun kautta. Opetuskäytöstä peritään tuntihinta.