Juri Gagarinin istuttama puu – kauniita kuvia ja muistikuvia

Terveisiä kaikille syyslomalta. 

Voi miten voimaannuttavan uutisen löysin tällä viikolla, kun Yle uutisoi: Sosiaalisessa mediassa haastetaan kehumaan Kemiä (https://yle.fi/uutiset/3-11593922).  Ideahan on lähtöisin Facebookin Kemi-ryhmästä. Siellä on  pyydetty ihmisiä laittamaan kuvia kauniista kaupungistamme. Kemissä on useampi kuvaaja, joiden otoksissa Kemistä on saatu esiin, ei vain ne parhaat puolet, vaan ihan ne arkiset olemassa olevat asiat.  Tarvitaan vain joku, joka asian kuvaan osaa ja oivaltaa vangita niin, että muutkin sen upeuden hoksaavat. Ehkä koronallakin on näppinsä mukana tässä, ihmisillä on aikaa pysähtyä. Säätkin ovat suosineet. On nautittu pitkään kestäneestä lämmöstä ja huikaisevista yllätysaurinkohetkistä, sekä sateenkaarista, jotka ilahduttavat kuviin vangittuna niitäkin, jotka niitä eivät ole livenä ehtineet nähdä. 

Itsekin näen paljon kauneutta ympärilläni, oikeastaan  joka paikassa Kemissä. Vielä lokakuisella syyslomaviikollakin olen kerännyt ihan pikkuisen kukkakimpun omalta pihaltani. Joten RÄPS!

Syksyn värit loistavat edelleen takapihallani, koska siellä kasvaa Rymättylästä 25 vuotta sitten tänne lahjaksi tuotu vaahtera.  Se on etelän aikataulussa. Kun  sitä on päässyt nyt syyslomalla ihailemaan päiväauringonpaisteessa, niin voi ihan valehtelematta sanoa, että se loistaa kuin aurinko ja näyttää sisältä katsottuna taideteokselta. RÄPS!

Itselläni ulkoileminen ja lähiympäristössä liikkuminen on mieluista, samoin kuvaaminen. Olen innokas sauvakävelijä ja miehestäni saan monesti kaverin kävelylenkeille, varsinkin viikonloppuisin, kun voidaan lähteä päiväsaikaan liikkeelle ja viettää tunti jos toinenkin kävellen ja jutellen. Täältä Pohjois-Kemistä keskustaan päin käveltäessä on viime aikoina riittänyt uutta koettavaa ja pohdittavaa. Metsä Fibren tehdashanke on muokannut vuoden päivät Karihaara-Pajusaaren aluetta. Puita on kaatunut ja näkymät auenneet. Surullista tietenkin on, että vanhat kauniit rakennukset saavat rapistua, eikä niille ole käyttöä. Toki vanhojen rakennusten kauneus on sellaista, että ei se rapistuneeseen maalikerrokseen katoa.

Vanhan Kemi Oy:n  pääkonttorilla on ollut uutta elämää jo monta kuukautta. Nykyään siitä ohi kulkiessamme tuumimme aina: Siinä on Suomen komein ja arvokkain projektikonttori.  Työmatkallani näen, kuinka konttorirakennuksen pihalla on autoja täysi ja kerroksissa loistavat valot, on työn tohinaa puoli kahdeksalta aamuisin. Kuin silloin ennen. Sillä muistelen aina, kuinka aikoinaan nuorena tyttönä olin kesätöissä siivoamassa tuolla samaisella konttorilla.  Ylhäällä pohjoispäädyssä oli isomman johtajan huone ja hänen sihteerillään – näen sen vielä sieluni silmillä selkeästi – hämmästyttävän paljon pieniä sammakkofiguureita työpöydällään. Pomolla kun oli tapana aina reissuiltaan tuoda sihteerille sammakko. 

Kävelyreittimme kiemurtelee useimmiten Kiikelin kautta, sillä on rauhoittavaa kävellä metsässä. Merenrantalaavulla juomme sitten päiväkahvit, jos olemme ne viitsineet mukaan keittää. Aina maistuu yhtä hyvältä kahvit. Merimetsäreitillä silmä ja sielu lepää koko matkan aina sisäsatamaan ja sieltä Mansikkanokalle. RÄPS ja RÄPS!

Viime kävelyreissulla lupasin miehelleni yllätystarinan ja –nähtävyyden kävelymatkan varrelle. Kun pääsimme Meripuiston kupeeseen, teimme tuttuun reittiin pienen syrjähypyn. Kiipesimme Meripuiston päälle. 

Sainpa nimittäin tietää eräässä Lounais-Lapin vaellusreiteistä kertovan kirjan julkistamistilaisuudessa, että Kemissä on edelleenkin voimissaan sellainen koivupuu, jonka  kosmonautti Juri Gagarin, ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen lentänyt mies, on istuttanut heinäkuussa vuonna 1961. Kävimme heti tuon kirjatilaisuuden jälkeen työkaverini Annen kanssa Meripuistossa katselemassa, mikä koivu se voisi olla ja löytyihän se. Siellä se kasvaa, vänkkyränä ja känkkyränä. Gagarin-koivu. RÄPS!

Gagarinin koivun luona vierailu on johti siihen,  että olemme kolunneet viime päivät vanhoja valokuvia, koska kävi ilmi, että mieheni vanhimmasta veljestä pitäisi olla kuva, jossa hän istuu Gagarinin polvella. Kuvaa ei löytynyt, mutta kaikenlaisia muistoja on nyt kerrattu ja kerrottu jälkipolville. 

Niin, kyllä ne kuvat ovat tärkeitä.  Ja kyllä Kemi on kaunis. Ja kauneus – se on aina katsojan silmissä. Räpsikää lukijat tekin.