Mies joen rannalla kalastusasussa juuri saatu iso kala käsissään.

Santeri Lindholm

15.5.2020

Olen 36-vuotias mieshenkilö, kotoisin Vantaalta, opiskellut lakia Rovaniemellä ja valmistumisen jälkeen työskennellyt muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla ennen Kemiin muuttoa. Kemi on tähän mennessä viides kotikaupunkini. Työkseni hoidan kaupunginlakimiehen virkaa kaupungintalolla. Muita juristin tehtävissä toimivia kaupungin palkkalistoilla ei olekaan. Harrastan metsästystä ja kalastusta ja ne oheistoimintoineen vievätkin kaiken vapaa-aikani, mitä työ ja perhe minulle suo. En harrasta mitään varsinaista liikuntaharrastusta eikä sellaiselle oikein aika riittäisikään mutta olen suuri arkiliikunnan kannattaja. Sulan maan aikaan kuljen työmatkat pyörällä (toisinaan myös naapurikuntiin) ja talvisin kävelen. Arkiliikuntaintoani kuvaa hyvin se, että koen esimerkiksi suurta henkistä pahoinvointia, jos ajaudun käyttämään hissiä alle kuuden kerroksen siirtymiin.

Kylmää kevättä seuraa lämmin kesä

Sumuinen merimaisema. Etualalla vene, jossa kiinnitettynä kalastusvapoja.
KUVA: SANTERI LINDHOLM
Olen kuullut uskomuksesta, jonka mukaan vuoden keskilämpötila tasaa aina itsensä, jolloin lauhaa talvea seuraa kylmä kesä. No talvi oli lauha mutta tämän kevään perusteella lienee sitten odotettavissa helteitä viimeistään heinäkuussa.

Puhelimen kuva-arkisto kertoo, että viime vuonna jäät lähtivät toukokuun 11. päivä niin, että sain veneen Kalkkinokalta vesille. Tänä vuonna näyttäisi menevän noin viikon pidempään mutta toisaalta ei sen enempää. Tälläkin hetkellä lyhyen ajan sääennuste näyttää suorastaan riehaantuvan, kun sunnuntaiksi luvataan yli kymmentä astetta lämmintä mutta alkuviikosta lämpötilojen pitäisi sitten palata entiselleen. Harrastuksellisesti tämä on vähän hankalaa aikaa, kun jäälle ei viitsi enää mennä mutta vesillekään ei pääse. Isohaaralle voisi mennä soutamaan taimenen perässä mutta muutaman tyhjänpyyntikerran jälkeen ajattelin odottaa, että jäät lähtevät ensin joesta. Metsälle voisi kyllä mennä, sillä kauriin kevätpukkijahti alkoi tänään, mutta kun olen niitä koko talven vainonnut, niin en yleensä ole viitsinyt tai jaksanut niitä heti parin kuukauden huilin jälkeen alkaa uudelleen kiusaamaan. Tosin ei se mikään ehdoton periaate ole ollut, katsotaan nyt…

Retkeilyyn ja varsinkin lintujen bongailuun tämä on hyvää aikaa. Ennen jäiden lähtöä kaikki vesilinnut kerääntyvät sulapaikkoihin ja lajikirjo on suuri. Ihan vain Ruutin puistosta löytyy nyt helposti vesilinnut joutsenesta uiveloon ja kahlaajat kuovista mustavikloon, merikotkasta ja muista petolinnuista puhumattakaan, kunhan vain pitää silmät auki.

Kaksi pientä lasta merenrannalla keväällä, katselevat lintuja.
Merihanhi- ja joutsenpariskuntaa ihmettelemässä Ruutissa. Miten kaikki ovatkin ”sulassa sovussa”? KUVA: SANTERI LINDHOLM

Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni Kemin kaupungin palveluksessa. Kesän jälkeen alkavat uudet tehtävät toisessa kaupungissa. Koska en jatka enää kirjoittamista täällä ja muutan vielä kokonaan pois, on nyt oivallinen hetki tehdä pientä analyysiä ja kertoa havaintoja Kemistä ja kemiläisistä.

Yksi hyvin nopeasti esiin tuleva piirre kemiläisissä on, että täällä ollaan vähiten ylpeitä omasta kotikaupungista kuin missään muualla, missä olen asunut. Se oikeastaan tuli ilmi jo ennen tänne muuttoa. Vajaa viisi vuotta sitten, kun kerroimme muuttavamme Kemiin, niin entisiä kemiläisiä tuntui löytyvän joka nurkan takaa ja vähintään puolet niistä kemiläisistä, jotka kuuluivat tuttavapiiriini, eivät olleet tulleet koskaan maininneeksi olevansa Kemistä. Kantaessamme tavaroita ulos Espoon asunnostamme, jopa yläkerrassa asunut ”isomummoikäinen” nainen kertoi yllättäen olevansa kotoisin Rytikarista. Hän olikin ainoa entinen kemiläinen, joka ei katsonut meitä hieman kauhuissaan ja pikkuisen säälien, kun kerroimme, että minne olimme muuttamassa. Ja sama on jatkunut täällä asuessamme. Lähestulkoon jokainen kemiläinen kysyy aina ensimmäisenä, että ”Miksi ihmeessä olette muuttaneet tänne?!” kun kysyttäessä olen kertonut olevani kotoisin pääkaupunkiseudulta. 

En vajaan viiden vuoden asumisella kuitenkaan ole saanut selville, että miksi tästä kaupungista ei voisi olla ylpeä? Tai mitä täältä puuttuu? Minun nähdäkseni ei mitään. Kaikki lapsiperheen palvelut, mitä perheemme on tarvinnut, on hoidettu viimeisen päälle. Neuvolatoiminnasta ei löydy moitteen sijaa ja oman hoitajan tavoittaa aina kun on ollut tarvetta. Avoin taidetoiminta ”sarjis” on ollut aivan huippujuttu. En osaa sanoa, että onko sellaista muualla, mutta siitä täällä kannattaa pitää kiinni ja käyttää. Edelleen lasten päivähoitoon olen ollut aina tyytyväinen, olivat ne sitten olleet perhepäivähoitajalla tai Ruutin päiväkodissa. Yhden käden sormilla saa laskea päivät, milloin lapset eivät olisi sinne mielellään menneet. Lapsia ja aikuisiakin ajatellen en myöskään keksi, että mitä harrastusmahdollisuuksia täältä puuttuisi, oli sitten lapsi tai aikuinen. En esimerkiksi ihan äkkiä keksi urheilulajia, mitä täällä tai vähintään ympäryskunnissa ei voisi harrastaa mutta toki mielikuvaan voi vaikuttaa se, että en itse harrasta perinteisistä urheilulajeista edes penkkiurheilua.

Toki on totta, että isojen vaateketjujen kauppoja, mistä saa Kiinassa tehtyjä vaatteita, täällä ei enää juuri ole. Ei niitä ole ollut minun asumisaikanani, mutta ilmeisesti ennen oli. Kuulemma kävelykatu vei ne pois. Vähän epäilen, sillä en ole nähnyt yhtäkään kauppakeskusta, missä auton saa 5 metrin päähän jokaisen keskuksen sisällä olevan liikkeen etuovesta ja silti niissä asiakkaita käy. Mutta kaipa sekin on mahdollista. Nykyään vaatteet ostetaan kuitenkin enenevässä määrin netistä ja varsinkin tämä kevät on opettanut suomalaisia siihen. 

Kaupungin ravintolaskene on sen sijaan runsastunut ja varsinkin lounasruokapaikkoja on valita asti. On myös teatteria, elokuvateatteria, kirjastoa, museota, uimahallia ja vaikka mitä. Yökerhojakin löytyy laskentatavasta riippuen yksi tai useampi. Toki jos niissä pitäisi notkua kovin tiheästi, niin uusia naamoja olisi varmaan jo haasteellista löytää, kuten missä tahansa pienessä kaupungissa mutta sellaiselle ei nyt ole ollut tarvettakaan. Enkä ole pitänyt pahana asiana ottaa joskus tunnin siirtymän etelään tai pohjoiseen, jos on pitänyt saada jotain, mitä täältä ei ole muka löytynyt. Joskus kannattaa myös mennä kauas nähdäkseen lähelle. Ja ulkomaillekin täältä pääsee puolessa tunnissa, ainakin, jos käyttää perustuslaillista oikeuttaan.

Merimaisema, lähimpänä ongenvapa ja kivi, taustalla meri ja rantaa.
Kaupungin keskusta, teollisuus ja luonto ja luontoharrastus mahtuvat Kemissä samaan kuvaan eikä mikään niistä häiritse liiemmin toisiaan. KUVA: SANTERI LINDHOLM

Omiin harrastuksiini liittyen Suomessa on jäljellä enää vain kaksi Itämeren lohen lisääntymiseen sopivaa jokea, Tornionjoki ja Simojoki. Ja Kemi sijaitsee niiden puolivälissä, mikä tarkoittaa, että molemmille on täältä noin puolen tunnin matka. Iltakalaan ehtii siis hyvin eikä ne ole huonoja paikkoja harjuksen pyyntiinkään, jos lohi ei sytytä. Lohta voi pyytää myös pienen kaupungin sisälläkin, sillä Isohaara on kesäkuun puolivälistä eteenpäin täynnä päätään patoon hakkaavia kalaparkoja. Kemin kunniaksi on tosin sanottava, että Kemin kaupungissa sijaitsevassa voimalassa on sentään jonkinlaiset kalaportaat mutta onhan Isohaaran padon omistava voimayhtiökin eri, kuin yläpuolen voimalat omistava, joen nimeä kantava yhtiö, jonka padoissa portaita ei ole koskaan ollut ja vähän epäilen, että tuleekaan. Mutta se olisi kokonaan toisen, hyvin pitkän kirjoituksen aihe. Myös meri tarjoaa mukavasti kalaa, eikä oman kokemuksen mukaan ahvenen kilon haamurajan ylitykseen tarvitse soutaa kilometriä kauemmas kaupungin keskustasta.

Metsästyksellisesti taas sorsat, hanhet, jänikset ja kauriit löytyvät vartin ajomatkan päästä, metson nähdäkseen pitää yleensä mennä jo puoli tuntia. Lupa-asiat selviävät yleensä helposti ja paikkoja löytyy netistä tai perinteisesti kyselemällä. Pelkkään retkeilyyn sopivia polkuja, reittejä, laavuja ja muita nuotiopaikkoja riittää niin autolla, kävellen, veneellä kuin vaikkapa hiihtäenkin saavutettaviksi, aivan keskustasta tai vähän kauempaa.  ”Rannaton erämaakin” kaupungista muuten löytyy, suoraan lännestä, mutta sinne pääsee vain veneellä, sillä meren jäätyessä laivaväylä katkaisee tien. Kaikkea siis on.

Kaupungin taannoinen ”Kemistä oon ja kehtaan sanoa!” slogan näyttää ulkokuntalaisen silmissä hassulta, mutta siinä on paljon perää. Minä tulen varmasti täältä lähtemisen jälkeenkin kertomaan, että missä olen asunut, ja olivat ne vaan kaikki hienoja paikkoja asua. Eikä Kemi häpeä siinä joukossa yhtään.

Takaisin listaukseen