Maisemamatka Kemiin

Ensimmäisen kuvan kattilat eivät ole aina pistäneet silmään, kun ne eivät ole niin esillä. Moni varmaan tietää, mistä tämän, ei ehkä Fiskarsin kattilasarjan voi löytää. Itse taisin bongata tämän viime vuoden puolella, vasta. Hullua, vaikka olen asunut koko ikäni Kemissä, silti kaikkea ei vaan ole tullut huomattua, voin ainakin kuvitella, että nuo kattilatkin ovat ehkä jo jonkin aikaa nuokkuneet tuossa rakennuksen seinällä. Aina sitä voi oppia uutta ja löytää vanhaa.

Kauniista auringonlaskusta voi nauttia yhdessä lempikuvauspaikassani, eli Sotisaaressa vanhan puunuittopaikan kulmilla. Sieltä voi löytää pienen palan historiaa, ainakin matkan varrella. Monesti olen lapsena kysellyt vanhemmilta sekä isovanhemmilta, mitä nuo isot rauniot tuolla kaukana on. Enpä silloin tiennyt niiden olevan vanhan tuhotun sillan rauniot. Vaikea sitä on lapsena ymmärtää kaikkea sitä pahaa, mitä joskus on tapahtunut. Sotisaaren päädystä löytyy myös jonkin vanhan rakennuksen rauniot ja hieman kärsinyt laituri, josta kyseinen kuva on otettu. 

Snapchatin suosituin patsas

“Ihmiset, rauha on rakkautta, sota on vihaa, mutta tie sivistykseen on rakkaus. Se kasvaa sylistä sydämeen.”

Paikka, jossa monet nuoret, miksei vanhemmatkin henkilöt viettävät monia iltoja ystäviensä kanssa, etenkin kesäisin. Sen ympärillä ollaan järjestetty piknik-iltoja, pelattu korttia ja nautittu sivistyneesti, nautittu toisten seurasta yömyöhään saakka. Tätä minä itsekin olen tehnyt, monta kertaa, tämä tietty patsas on seissyt paikallaan kauan aikaa, ollut myös varmaan yksi suosituimmista sosiaalisen median patsaista Kemissä. Miettikää nyt, varsinkin nuoret istuvat iltaa nurmikolla ja joku laittelee viestiä esimerkiksi Snapchatissa, että “missä oot?” ja haluat ottaa kuvan siitä, missä sinä siellä väkijoukon keskellä istut, otat kuvan Sotalapsi-patsaasta, niin kaikkihan sen tietää.

Patsas yksi sataman tunnusmerkeistä ja siltikään en nuorempana ole oikein sisäistänyt sitä, mitä sotalapsi-patsas edustaa. Nimi toki kertoo paljon, mutta ei koko tarinaa. Se on muistutus meille kaikille, lasten kärsimyksistä sodan aikana ja rauhan merkityksestä kansakuntien välillä. Alkuidea oli lähtenyt paikallisilta, Ruotsiin jääneiltä sotalapsilta ja heidän ikävästään kotimaahan ja halusta pitää yhteyttä toisiin sotalapsiin. Ensiksi, en tiennyt, että sotalapsi ei ole patsaan virallinen nimi, ei ainakaan sen luojan antama nimi. Yleisöäänestyksen aikaan teoksen nimi oli “Pieni hiljaisuus”, joka oli Sanna Koiviston suunnittelema.  

Ehkä siinä oli tarpeeksi teoriaa ja faktatietoa, ei sitä aina tule mietittyä, mitä kaikkea kemiläiset kuitenkin haluavat tehdä toisten hyväksi. Vaikka kyseinen patsas ei saavuttaisi paljoa, se on kuitenkin merkki siitä, että ihmiset ovat välittäneet ja haluavat tehdä jotain toisten muistoksi. Kyllä ihmiset edelleen välittävät. Vaikka patsas on vain patsas, kyllähän ne ihmiset, jotka olivat varojen hankinnasta ja mainostamisesta vastuussa, loivat Sotalapsiyhdistyksen. Kun lukee vanhoja artikkeleita ja juttuja kemiläisistä ja kemiläisyydestä, huomaa myös sen yhteisöllisyyden, joka on Kemiä pyörittänyt jo todella kauan aikaa. Hyvä me!

-Eveliina