Nuori nainen istuu pöydällä.

Anna Huhtilainen

9.4.2020

Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova tuore äiti. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Virtuaalisuus vähentää välimatkaa

”Hei soitellaan sitten videopuheluita, niin nähdään ainakin sitä kautta!” ”Keräännytään vaikka Teamsiin ja istutaan iltaa porukalla virtuaalisesti!”

Heheh.

Vähänpä tiesin heittäessäni kyseiset ideat kemiläisille ystävilleni, kun lähdimme kotiseuduillemme Itä-Suomeen pidemmäksi aikaa. Tuolloin videopuhelut ja Teams-tapaamiset tuntuivat omassa arjessani lähinnä hauskalta vapaa-ajanvietteeltä tai näppäriltä, perinteisiin puheluihin verrattuna ”nextille levelille” viedyiltä yhteydenpitotavoilta. Nyttemmin ne ovat kuitenkin saaneet meidän monen kohdalla aivan uudenlaisen merkityksen– myös kello kahdeksan ja kuudentoista välillä. Videopuheluiden päässä eivät ole enää pelkät ystävät ja Teamsit ja Zoomit ovat kenties käytetympiä kuin koskaan aiemmin.

Siinä missä #socialdistancing on ollut syystäkin nouseva trendi, tuntuu että käsitys fyysisestä välimatkasta ihmisten kesken on hämärtynyt. Korona kurittaa meitä kaikkia ja uskoisin, että jokaisen toiveena on päästä siitä eroon niin pian kuin suinkin mahdollista. Yhteen hiileen puhaltamisen tuntu on käsinkosketeltava ja ainakin haluaisin uskoa kaikkien tekevän arjessaan viisaita valintoja tuon vitsauksen leviämisen estämiseksi.

Ihminen työskentelee etänä tietokoneellaan omassa takkahuoneessaan.
Omat työni ovat hoituneet etänä jo useamman vuoden ajan, mutta vallitsevassa tilanteessa myös vapaa-ajan tapaamiset tulee hoidettua virtuaalisesti. KUVA: ANNA HUHTILAINEN

Kemiläiset ystäväni ovat olleet viime aikoina erityisen paljon mielessäni. Mitä siellä oleville tärkeille ihmisille kuuluu? Miten arki rullaa ja ’Hei, ethän sie vain ollut silloin ”linkoviikonloppuna” Levillä?’ Olisi ihana päästä halaamaan sikäläisiä ystäviäni. Tai siis. Nythän ei saa halata täkäläisiäkään, mutta joka tapauksessa.

Niinpä some nykyaikasine sovelluksineen onkin ollut viime aikoina arvossa arvaamattomassaan. Tuskin Teamsin luoja aikoinaan ajatteli, mihin kaikkeen sovellusta tultaisiin vielä hyödyntämään. Sen lisäksi että sen kautta palaveerataan ja opiskellaan uutta, mahdollistaa se myös lukuisat virtuaalihalaukset ja kuulumistenvaihdot keskellä ennennäkemätöntä maailmantilannetta. Tilannetta, jossa meistä suurimmalla osalla on kerrankin aikaa. Aikaa pysähtyä itsensä ja läheistensä äärelle. Kysyä, mitä kuuluu. Olla yhtä läsnä niin kuudensadan metrin kuin kuudensadan kilometrinkin päähän.

Etualalla keltaisia narsisseja ruukussa, taustan seinällä hämärtyviä tauluja, jotka kuvaavat ehkä maapalloa.
Nykyaisesti virtuaalikukkatervehdys ympäri poikkeustilassa olevaa pyöreää palloamme. KUVA: ANNA HUHTILAINEN

Viimeksi eilen illalla istuin iltaa kemiläisten ystävieni kanssa. Suoraan sen jälkeen, kun olin lopettanut virtuaalitapaamisen täkäläisen naapurini kanssa. Välimatkat todella häviävät. Kasvavat ja lyhenevät. Sekä se 600 metriä että 600 kilometriä.

Hyvää pääsiäistä ja edelleen terveyttä meille kaikille toivoen

Anna

Takaisin listaukseen