
Työ ja yrittäminen
-
Asuminen ja ympäristö, Elinvoimahankkeet, Hankkeet, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö, Tapahtumatoimisto, Yrittäjille ja sijoittajille
Arkkitehtiopiskelijoiden ideat nähtävillä kulttuurikeskuksessa maanantaista lähtien
Millaisiksi visioivat arkkitehtiopiskelijat Täiköntorin tienoon sekä rautatieaseman ja linja-autoaseman alueet? Valtakunnallisen ideakilpailun tuloksia on nähtävillä kulttuurikeskuksen aulassa 2.–30. marraskuuta. Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu kilpailu avattiin helmikuun lopussa. Kisa päättyi kesäkuussa. Parhaat palkittiin 30. kesäkuuta. Kisaan osallistui 24 ehdotusta, joiden joukosta raati seuloi seitsemän helmeä: kolme palkintosijaa, yhden lunastettavan sekä kolme kunniamainintaa. Ensimmäisen palkinnon pokkasi Oulun yliopistossa opiskeleva…
-
Työ ja yrittäminen, Työllisyyspalvelut
Olisiko oppisopimus vaihtoehto? Kemin osaava verkosto -hanke tukee
Oppisopimus antaa mahdollisuuksia osaamisen lisäämiseen. Koko tutkintoa ei tarvitse suorittaa, vaan oppisopimuksella voi opiskella yksittäisiä tutkinnonosia työpaikan tarpeeseen. Näin kouluttamalla saa räätälöityä osaamista. Oppisopimusta kannattaa hyödyntää rekrytointitilanteessa, kun halutaan vahvistaa uuden työntekijän osaamista ja hankkia täsmäosaamista. Tutkinnonosien ei tarvitse olla yhdestä tutkinnosta, vaan niitä voi yhdistellä eri aloilta. Vähittäiskaupan alalla erikoisosaamisen opiskelu esimerkiksi rakennus- tai…
-
Elinvoimahankkeet, Hankkeet, Matkailu, Työ ja yrittäminen
Kemi haluaa houkuttelevaksi matkakohteeksi – hanke kutsuu paikallisia yrittäjiä
Miten auttaa ja kehittää koronapandemian aikana vaikeuksiin joutuneita paikallisia matkailuyrityksiä? Kuinka tavoittaa ohikulkevat automatkailijat? ”Kemistä vastuullinen ja houkutteleva lähimatkailun destinaatio” -hankkeen aikana on tarkoitus myös laajentaa ympäristösertifiointi ja Kemin kaupungin vihreät arvot matkailutoimialalle. Loppuvuoden eli 1.9.–31.12.2020 toimiva hanke on saanut Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja valtiolta rahoitusta yhteensä 100 000 euroa. Hankkeen projektipäällikkö Vilma Klemetti kutsuu…
-
Työ ja yrittäminen, Yrittäjille ja sijoittajille, Yritysneuvonta
Kemi parantaa yrityspalveluitaan – Business Kemi -neuvontasivu avataan perjantaina
Kemiläisille yrittäjille suunnattu Business Kemi -neuvontasivu (www.businesswww.kemi.fi) julkaistaan lähestyvän Yrittäjäpäivän kunniaksi perjantaina 4.9. Sivusto on osa yrityspalveluiden uudistusta, josta vastaavat Kemin Digipolis Oy ja Kemin kaupungin elinkeinopalvelut. Nyt avattavalle sivustolle on koottu yritysneuvonnan yleisimmät palvelut. Tällaisia ovat esimerkiksi alkavien yrittäjien neuvonta perustamis- ja rahoituskysymyksissä, yritystoiminnan myyntiin tai ostoon liittyvä ohjaus, rekrytointipalvelut, rahoitusneuvonta sekä tontti- ja…
-
Hankinnat, Päiväkodit, Varhaiskasvatus ja esiopetus, Varhaiskasvatus ja opetus
Kemin kaupunki allekirjoitti hankintasopimuksen uudesta Pajarinrannan päiväkodista
Kaupunginjohtaja Tero Nissinen kertoo, että tilanne on kaupungin pienempien asukkaiden osalta vaikea. Tarve uudelle päiväkodille on huutava ja vanhoissa päiväkodeissa ilmenneiden puutteiden korjaamiseen ei tässä taloustilanteessa ole järkevää panostaa. Päättäjien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen todettiin kaupungissa olevan vahva tahtotila saattaa jo vuosia vireillä ollut rakentamishanke maaliin ja siten turvata päiväkoti-ikäisille ja päivähoidon henkilökunnalle tarkoituksenmukaiset, turvalliset…
-
Työ ja yrittäminen, Yrittäjille ja sijoittajille, Yritysneuvonta
Yksinyrittäjien koronatukea on myönnetty jo yli sadalle
Koronatukea on myönnetty jo yli sadalle kemiläiselle yksinyrittäjälle. Kemin kaupungin työ- ja elinkeinoministeriöltä saama 600 000 euron määräraha riittää 300:lle, joten pottia on vielä hyvin jäljellä. Yritysten kotipaikan muutokset ja tukiehtojen kiemurat ovat aiheuttaneet jonkin verran päänvaivaa. Haku jatkuu syyskuun loppuun. ”Myönteinen päätös lähtee välittömästi talouspuolelle maksuun. Nopeimmillaan rahat ovat yrittäjän tilillä parin viikon päästä hakemuksen…
-
Elinvoimahankkeet, Hankkeet, Työ ja yrittäminen, Äkillinen rakennemuutos
Kemi valmistautuu kasvuun ja teollisuuden suurinvestointeihin – kehittämishanke alkuun
Kemiin on suunnitteilla mittava biotehdasinvestointi. Tähän liittyen Kemin kaupunki on aloittanut Kemi valmistautuu kasvuun, teollisuuden suurinvestoinnit Meri-Lapissa -hankkeen. Sen tavoitteena on tukea ja kehittää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaympäristöä ja liiketoimintamahdollisuuksia. Pyrkimyksenä on vahvistaa alueellista valmiutta ja yhteistyötä Meri-Lapissa ja näin edistää kasvua, kilpailukykyä ja kansainvälistymistä. Hankkeen projektipäällikkönä on aloittanut 14. huhtikuuta kauppatieteiden maisteri, diplomi-insinööri Erpo Kiviniemi. ”Tarkoituksena…
-
Työ ja yrittäminen, Yrittäjille ja sijoittajille
Kemiläisten yksinyrittäjien 2000 euron tuki on nyt haettavissa
Lyhyesti tuen myöntämisen ehdoista Tuki on aina 2000 euroa / yrittäjä Tuella maksetaan yrityksen juoksevia kuluja – ei omaa palkkaa Yritystoiminnan on oltava päätoimista – sivutoimisille ei makseta tukea Yrittäjällä on oltava YEL-numero tai vähintään 20.000 euron vuositulo / laskutus yritystoiminnasta. Jos yritystoimintaa on ollut alle 6 kk, siltä ajalta kehityksen tulee osoittaa min 20.000…
-
Työllisyyspalvelut
Työllisyyspalveluissa päivystys arkisin
Koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustila on tuonut muutoksia myös Kemin kaupungin työllisyyspalveluiden toimintaan. Jos sinulla on kysyttävää palveluista, olet huolestunut työttömyysturvastasi tai tarvitset tietoa, soita päivystysnumeroomme 016 259 243! Se palvelee maanantaista perjantaihin kello 9–15. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen: tyollisyyspalvelut@kemi.fi. Päivitetty 6.4.2020 kello 15.00. Lisätty sähköpostiosoite.
-
Kaavoitus, Tontit ja yritysalueet, Äkillinen rakennemuutos
Kuulutus osayleiskaavan sekä asemakaavan hyväksymisestä
Kemin kaupunginvaltuusto on päätöksellään 23.3.2020 § 31 hyväksynyt Sahansaarenkadun ympäristöä koskevan osayleiskaavan. Kemin kaupunginvaltuusto on päätöksellään 23.3.2020 § 32 hyväksynyt Sahansaarenkadun ympäristöä koskevan asemakaavan muutoksen. Kaavojen hyväksymistä koskeviin päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kemi 1.4.2020 Kaupunginhallitus