Kemipyöräily

Eija Kinnunen: Etsivä löytää – vai löytääkö?

18Kuten olen aiemminkin ihastellut, Kemin kyltintekijät ovat ilahduttavasti huomioineet, että kaupungissa pyöräilevät saattavat olla menossa myös naapurikuntiin tai jopa lähikaupunkeihin!

Pyöräretkillämme olemme nimittäin törmänneet toisenlaisiinkin opastuksiin. Varsinkin isommissa kaupungeissa oletetaan, että kaupungista ei poistuta kevyen liikenteen väyliä pitkin.

Kaupungin keskustaan ja kaupunginosiin opastetaan, muttei ulos kaupungista. Pyöräilijän on tiedettävä, minkä kaupunginosien kautta on ajettava päästäkseen naapurikuntaan. Toki on olemassa navigaattoreita, mutta niiden kevyenliikenteen kartastot eivät välttämättä ole ajan tasalla. Eräskin volttilähtö on otettu ulostietä vieraasta kaupungista etsiessä. Jos harhaan ajon ylimääräiset autoilukilometrit harmittavat, niin harhaan ajon pyöräilykilometrit ne vasta harmittavatkin.

Eikä ne autojen navigaattoritkaan aina osaa. Eräs tuttavani asetti suurkaupungissa navigaattoriin määränpääksi tehtaan. Tuttava päätyi hautausmaalle, jossa navigaattori kertoi hänen olevan nyt perillä. Tuttavani suuttui, sulki navigaattorin ja suunnisti  loppumatkan paperikartan avulla.

Toisaalta minulla ei ehkä ole varaa arvostella kenenkään opastustaitoja. En ole kyltittänyt kotiamme ollenkaan riittävästi, sillä ehkä yleisin kotona kuulemani lause alkaa sanalla “misä” – ”Misä mun pipo?”, ”Misä mun toinen sukka?”, ”Misä meilä on makaronia?”…

Ja jos ihan rehellinen olen, etsiskelen itsekin aika usein. Lähes päivittäin on hukassa avaimet, puhelin ja silmälasit. Tällä viikolla olen lisäksi etsinyt mm. erästä kuittia, kirjaa ja paria pipoa. Töissä olemme ajatelleet lisätä hankesuunnitelmaan ajan, joka kuluu kollegani  ja minun avaimien etsintään.

Joitakin vuosia sitten mieheni mietiskeli ammatinvaihtoa. Hän suunnitteli juuri lukemansa kirjan innoittamana perustavansa etsivätoimiston. Siis se sama mies, joka ei löydä makaronipussia ruokakaapin hyllyltä. Toisaalta työtähän kyllä riittäisi. Työpäivät täyttyisivät helposti erinäisiä esineitä etsiskellessä. Etsivätyön maksaja tosin oli suunnitelmassa hakusessa. Varsinkin jos etsinnän tulisi tuottaa tulosta.

Onneksi helppojakin reittejä matkojen varsilla on!

Löytämisen iloa!

Eija


Olen virkaiältäni nuori Vihreä ja kestävä Kemi hankkeen projektipäällikkö Eija Kinnunen, kierrätys-Kinnusena tai Vihreänä Kyylänäkin tunnettu. Synnyin jonkin verran Kemiä myöhemmin eli 57 vuotta sitten Simossa, josta koukkasin mieheni kanssa Oulun, Vaasan ja Helsingin kautta kolmisenkymmentä vuotta sitten Kemiin enkä ole katunut paluumuuttoamme päivääkään. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri eli ekonomi ja aiemmin olen työskennellyt pääasiassa IT-alalla. Helsingissä asuvat kolme lastamme alkavat olla kanssamme samanikäisiä. Harrastan puuhastelua, rentoilua yksin tai ystävien kanssa, pyöräilyä, hiihtelyä ja niistä kirjoittamista.

Pyöräretki lintuja katsellen 30.5

Helatorstaina 30. 5 Polkupyöräretki lintuja katsellen. Lähdemme Neste Hahtisaaren pihalta klo.9.00. Ajamme reittiä Mansikkanokka-Kalkkinokka- Kraaseli-Tuomilahti-Kemi. Väliltäkin voi tulla mukaan,  Xenuksen Tuomo Karplundin opastamana katselemme lintuja ja maisemia. Laavulle pysähdymme makkaranpaistoon, Kiikarit ja muuta evästä mukaan. Huomioi vaatetuksessa punkkivaara. Pyöräilykypärä pakollinen. Makkara- ja mehutarjoilun vuoksi ilmoittautuminen keminlatu@gmail.com tai Vesalle p.0503597384. 28.5 mennessä.

Eija Kinnunen: Minäkin pyöräilen – huvikseen ja hyödykseen

Peesaan Annan viime viikon blogin aihetta, joka on todella lähellä sydäntäni: pyöräily, ihana laji! Ja helppo harrastaa huvikseen ja hyödykseen.

Vietin lapsuuteni maalla Simoniemessä ja ensimmäinen automme hankittiin, kun olin jo yli 10-vuotias, joten olen tottunut siihen, että varmin tapa päästä paikasta toiseen on lihasvoima. Tottumusta vahvistaa perheemme nykyisten autojen kunto ja ikä. Pidän pyöräilyä vaivattomimpana siirtymiskeinona, kunhan kilometrimäärä on kohtuullinen. Potkurikin on kiva, varsinkin talvella, tosin nykymaailman hiekotustaso vähän heikentää kelejä.

Ajelin siis pyörällä ympärivuotisesti lapsuuteni ja nuoruuteni. Aikuisiällä, kun lapsemme olivat pieniä, oli aina niin kiire, että autolla säästetyt minuutit olivat olennaisia. Kun minuuttiaikataulu vuosien myötä löystyi, palasin ympärivuotiseen työmatkapyöräilyyn ja onhan se mukavaa!

Kun aloin taas pyöräillä työmatkat, hirveä ajankulumisvauhti hidastui. Havainnoin jälleen vuodenaikojen vaihtumiset. Toisin kuin kiireisimpänä aikana, tiesin esimerkiksi vähälumiseen aikaan helposti, onko talvi tulossa vai menossa. Noteerasin kevään ensimmäiset rentukat ja syksyn ensimmäiset jääriitteet. Ja ne tuoksut! Viime viikolla aistin ensimmäisen kerran tälle vuodelle SEN kevätsateen vihreän tuoksun.

Kun työmatkapyöräilyä jatkaa tarpeeksi kauan, sään täytyy olla todella huono tai auton todella tarpeellinen päivän aikana, jotta pyörän vaihtaa autoon. Kun pyöräilee oikein huonolla säällä, tuntee itsensä sankariksi. Kun on kotiin tullessaan saanut hiukset ja ripset sulatettua tai kurat pestyä naamalta, voi hyvällä omatunnolla rentoilla illan sohvannurkassa. Rehellisyyden nimissä on tosin todettava, että autoonkin tottuu. Kun kulkee usein autolla, on erittäin helppoa keksiä syitä, miksi sillä tänäänkin pitää.

Mekaaniset aivot toimivat paremmin, kun polkee. Asiat loksahtelevat paikoilleen ja oikeisiin mittasuhteisiin ja ideoitakin pulpahtelee. Joskus ajatukset selkiytyvät ja toisinaan taas pää tyhjenee sopivasti. Milloinkaan ongelmat eivät kasva vaikeammiksi pyöräilyn aikana. Koko päivän tai useita päiviä kestävät pyöräilyt ovat suorastaan meditatiivisia. Kun poljimme pyöräretkellämme kymmenen kokonaista päivää peräkkäin, maailma muuttui hyvin yksinkertaiseksi. Samoin me ajajat. Mutta siitä palautuu samalla kun fyysisestäkin rasituksesta. Luulemme me.

Jos tulee oikein anarkistinen olo, voi työmatkan pyöräillä eri kautta kuin tavallisesti. Se on yllättävän hurjaa. Eikä edes tarvitse välttämättä kiertää Sompujärven kautta, vaan riehakkaaksi itsensä tuntee jo, kun ajaa eri katuja pitkin.

Kemissä on hyvä pyörätieverkosto ja lisää on rakenteilla. Opasteetkin ovat keskimääräistä kattavammat. Ja nyt puhuu kokenut, useilla paikkakunnilla eksynyt retkipyöräilijä. Eikä kehuni johdu siitä, että osaan pyöräillä Kemissä opastamattakin, vaan siitä, että Kemissä on pyöräteilläkin retkipyöräilijälle olennaisia opasteita naapurikaupunkeihin Tornioon ja Ouluun eikä pelkästään oman kaupungin eri osiin, kuten monessa muussa kaupungissa.

Ei kuitenkaan tarvitse lähteä pois Kemistä hienoja reittejä ajellakseen. Rantareitti on upea ja kilometrien pituinen. Terassejakin matkan varrelta löytyy, jos jäätelönhimo iskee tai juomapullo on päässyt tyhjentymään. Pajusaaren patosiltareitti on mielenkiintoinen ja maastossa pääsee ajelemaan vaikka Vähä-Ruonaojan vartta Siikakankaalta Elijärvelle. Meillä on normaalit retkipyörät, mutta jos mieheni pääsee valitsemaan reitin, se kulkee yleensä maastossa, jossa vähintään kerran joutuu kantamaan pyörää. Reittejä ja monenlaista muutakin karttatietoutta Kemistä löytyy osoitteesta http://kartta.kemi.fi, kannattaa tutustua.

Niin ja muistakaa kypärä!
Eija


Olen virkaiältäni nuori Vihreä ja kestävä Kemi hankkeen projektipäällikkö Eija Kinnunen, kierrätys-Kinnusena tai Vihreänä Kyylänäkin tunnettu. Synnyin jonkin verran Kemiä myöhemmin eli 57 vuotta sitten Simossa, josta koukkasin mieheni kanssa Oulun, Vaasan ja Helsingin kautta kolmisenkymmentä vuotta sitten Kemiin enkä ole katunut paluumuuttoamme päivääkään. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri eli ekonomi ja aiemmin olen työskennellyt pääasiassa IT-alalla. Helsingissä asuvat kolme lastamme alkavat olla kanssamme samanikäisiä. Harrastan puuhastelua, rentoilua yksin tai ystävien kanssa, pyöräilyä, hiihtelyä ja niistä kirjoittamista.

Anna Huhtilainen: Vihreämpi ja välittömästi virkistävämpi valinta

Moni kemiläinen on (toivottavasti) kuullut Vihreä ja kestävä Kemi -hankkeesta sekä kotikaupungillemme ympäristöasioiden esimerkillisen hoitamisen ansiosta myönnetystä ISO 14001:2015 -sertifikaatista.

Moni kemiläinen (toivottavasti) myös pohtii, miten ekologisuusajattelu näkyy tai voisi entistä paremmin näkyä omassa arjessa. Sertifikaatit ovat hienoja palkintoja ja osoituksia todellisesta työstä, mutta ruohonjuuritasolla Kemi, kuten muutkin paikkakunnat, alkaa vihertää tehokkaimmin ja todellisimmin vasta, kun kuntalaiset sitoutuvat tahoillaan kestävämpiin arjen valintoihin.

Meille ihmisille on tyypillistä, että haluamme mieluummin ennemmin kuin myöhemmin itsekin hyötyä tekemistämme ratkaisuista ja konkreettisemmalla tasolla kuin pohtimalla, millaisen planeetan jätämme jälkipolvillemme. Tarkoituksenmukainen ajatus sekin toki on, mutta usein hedonistiselle luonteellemme joskus ehkä haastava sisäistää siten, että tunteet muuttuisivat toiminnaksi.

On kuitenkin ympäristöystävällisiä tekoja, joiden vaikutus näkyy paljon nopeammin kuin vasta vuosien kuluttua. Aloitetaanpa helpoimmasta: hyötyliikunta. Yllätyitkö? Jos, niin suosittelen kokeilemaan, ja jos et, suosittelen jatkamaan selvästi hyväksi havaitsemaasi tapaa.

Henkilökohtaisesti olen huomannut, että muun hyötyliikunnan ohessa työmatkakävely tai -pyöräily – ne mitkä kotitoimistoltani esimerkiksi asiakkaideni luokse tai palavereihin kuljen – toimivat hyvin sekä töihin virittäytymiseen että kotimoodiin pääsemiseksi. Aiemmin opettajana toimiessani parhaat ja toimivimmat tuntisuunnitelmani syntyivät aamuisilla työmatkoillani, kun ajatukset alkoivat sopivasti heräillä ilman päivän mukanaan tuomaa kuormaa. Näissä hetkissä lamppu saattaa syttyä yllättävänkin kirkkaasti! Vastaavasti kun työpäivän jälkeen olin jo kävelymatkani aikana prosessoinut päivän tapahtumat mielessäni, ensimmäinen puolituntinen kotona ei mennyt sohvalla makaamiseen ja itseni sekä jaksamiseni keräilemiseen.

Vaikka työni luonne on sittemmin muuttunut, koen edelleen, että työmatkat omalla moottorillani kuljettuina maksavat ottamansa ajan moninkertaisena takaisin. Useat ajatukset, ideat ja pakokaasuttomat kilometrit ovat arvokkaampia kuin se aika, jonka säästäisin autolla kulkiessani.

Hyötyliikkumaan houkutellen,
Anna


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Kemi.fi käyttää evästeitä.

Käytämme evästeitä saadaksemme paremman ymmärryksen yleisöstämme ja hakusanoista, joiden kautta sivustoillemme tullaan. Jos et hyväksy evästeitä, voit jatkaa sivuston käyttöä normaalisti. Lue lisää