
Perhekeskus
-
Perhekeskus
Perhekeskuksen tammikuun verkostokahvit
Tammikuussa on näkynyt paljon muutoksia ympäri sosiaali- ja terveyspalveluita, mutta perhekeskusverkosto ja verkostotapaamiset ovat pysyneet. Lapin hyvinvointialue aloitti toimintansa 1.1.2023, jolloin aiemmin kaupungin perusturvassa työskennelleet sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset siirtyivät Laphan palvelukseen. Muutoksen vuoksi perhekeskuskehitystä koordinoinut Vahvax -hanke siirtyi perusturvatoimialan alta kaupungin hallintaan jäävään hyvinvointitoimialan alaisuuteen ja kaupungintalon toimipisteeseen. Perheiden kohtaamispaikka siirrettiin tammikuussa Pruntsin Poukamasta…
-
Perhekeskus
Perhekeskuksen verkoston joulukuun tapaaminen
Perhekeskuksen verkostokahvit järjestettiin joulukuussa 9.12.2022 Vetovastuu kahvien järjestämisellä oli Kemin kaupunginkirjaston kirjastopedagogi Armi Rasilaisella ja Kaisa Nummisella. Paikalla kuulemassa ja keskustelemassa oli 14 verkoston jäsentä kaupungin hyvinvointi- ja perusturvatoimialoilta, lasten- ja nuorten psykiatrialta sekä 3. sektorilta Elo ry:stä ja Aito- hankkeesta. Kemin kirjasto tukee laajasti kaupunkilaisten hyvinvointia tuottamalla monipuolista palvelua kaikenikäisille kemiläisille. Kaupungin kirjasto kuuluu…
-
Asuminen, Asuminen ja ympäristö, Ikäihmiset, Perhekeskus
Lapin hyvinvointialue aloittaa toimintansa 1.1.2023
Lapin hyvinvointialue on julkaissut tiedotteen koskien toiminnan aloittamista 1.1.2023. Tiedotteessa on kerrottu, mitä muutos käytännössä tarkoittaa ja tiedotteen lopussa on kerrottu mistä löytyy lisätietoja muutoksesta.
-
Perhekeskus
Kemin perhekeskuksen verkostokahvit juurtumassa säännöllisiksi
Lokakuun perhekeskuksen verkostokahvit järjestettiin perheiden kohtaamispaikka Pruntsin Poukamassa 26.10.2022. Paikalla oli 20 Kemissä perheiden parissa työskentelevää toimijaa. Edustusta verkostossa oli laajasti kaupungin sosiaali-, terveys ja hyvinvointialoilta, lasten- ja nuorten psykiatrian poliklinikalta, Kemin seurakunnasta, Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheiden ry:stä, Aito -hankkeesta sekä Suomen Punaisen Ristin Kemin vastaanottokeskuksesta. Verkostokahvien vetovastuu vaihtuu kuukausittain eri toimijoiden kesken. Lokakuun verkostokahveilla…
-
Asuminen, Ikäihmiset, Perhekeskus
Sähköpostiosoitteissa muutoksia hyvinvointialueelle siirtyvillä
Hyvinvointialueen toiminta alkaa 1.1.2023. Kemin kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyvän henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat jo nyt: etunimi.sukunimi@lapha.fi. Kaupungin sähköpostiin lähetetyt viestit kääntyvät lapha.fi sähköposteihin 31.12.2022 saakka. Päivitä uusi osoite yhteystietoihisi! Lapin hyvinvointialueen yleisosoitteet tehdään muotoon entinenosoite.kemi@lapha.fi. Esimerkiksi hoitotarvikejakelun uusi osoite on hoito.tarvike.kemi@lapha.fi ja ikäihmisten palvelutarpeen arvioinnin uusi osoite on arviointitiimi.kemi@lapha.fi. Uudet yhteystiedot päivitetään kaupungin nettisivuille mahdollisimman…
-
Lastenkulttuurikeskus, Nuoret, Perhekeskus, Vapaa-aika ja kulttuuri
Nuorten spektaakkeli 29.10.2022 Tervahallilla
Tätä on odotettu! Kemissä Tervahallilla järjestetään ikärajaton ja päihteetön musiikkitapahtuma, jossa mukana Ramses II, Dilemma sekä DJ Strand. Ovet aukeavat kello 18. Tapahtumassa on kanttiini. Vapaa sisäänpääsy! Ramses II ”Kun mulla menee liian lujaa, sä vedät mut bäkkiinMut tuut tajuumaan äkkiiEttei villii eläintä voi sulkea häkkiin…” Ramses II:n eli Rami Shikebenin ura lähti nousukiitoon, kun…
-
Asuminen, Perhekeskus
Omaolo-palvelu otetaan käyttöön Kemissä 7.10.2022
Omaolo on kansallinen, sähköinen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu, jossa voi tehdä esimerkiksi oire- ja palveluarvioita. Omaolo on helppokäyttöinen digipalvelu, joka säästää aikaa jonottamiselta ja vähentää tarvetta sosiaali- ja terveydenhuollon käynteihin. Omaolo-palvelu ei korvaa puhelinpalveluja, mutta antaa asiakkaalle uuden väylän ja mahdollisuuden saada apua ja olla tarvittaessa yhteydessä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisiin. Kemiläiset voivat aluksi käyttää…
-
Perhekeskus
Kemin perhekeskuksen verkostokahvit polkaistiin käyntiin 20.09.2022
Kemissä kehitetään perhekeskustoimintaa Vahvax -hankkeessa yhteistyössä paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten kehittäjien kanssa. Perhekeskus on lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä varhaista tukea, hoitoa ja kuntoutusta tarjoava palveluverkosto. Perhekeskus yhteensovittaa kuntien, järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa. Kemissä perhekeskusta ei tulla sijoittamaan yksittäiseen rakennukseen vaan palvelut ovat jo olemassa ja sijoitettuna Kemiin eri…
-
Perhekeskus
Tervetuloa avoimiin perhekahviloihin perheiden kohtaamispaikka Pruntsin Poukamaan
Perhekahviloissa voit tavata muita vanhempia ja lapsia sekä viettää yhdessä vapaamuotoisesti aikaa. Perhekahviloita järjestetään säännöllisesti maanantaisin kello 10-12 sekä keskiviikkoisin kello 12-14 osoitteessa Kauppakatu 28. Tilaisuuksissa ilmainen kahvi- ja mehutarjoilu. Perhekahviloita järjestävät Vahvax -hanke, Mannerheimin Lastensuojeluliitto Lapinpiiri, Kemin seurakunta, Suomen Punaisen Ristin Kemin vastaanottokeskus sekä Aito -hanke. Perhekahviloissa vierailee myös muita toimijoita. Voit tutustua kohtaamispaikan…
-
Perhekeskus
Perheiden vapaa-aika
Kemissä on paljon tekemistä koko perheelle myös vapaa-aikana. Tältä sivulta löydät tietoa erilaisista harrastusmahdollisuuksista, vapaa-ajanviettopaikoista sekä ulkoilu- ja liikuntapaikoista. Kohtaamispaikka Jukola Kohtaamispaikka Jukolassa, Nahkurinkatu 17, järjestetään avointa perhekahvilatoimintaa, sekä iltaperhekahvilaa. Perhekahvilat on suunnattu lapsiperheille ja ne mahdollistavat toisten perheiden kohtaamisen sekä vertaistuen. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua ja toiminta on maksutonta. Ajankohtaiset tiedot ja aikataulut löydät…