
Asuminen ja ympäristö
-
Palstaviljely, Vihreä Kemi
Kevään 2022 kaupunkiviljelykoulu alkaa!
Ympärivuotinen kaupunkiviljely ja lähiruoan tuottaminen Kemissä -hanke järjestää kevään aikana kaikille avoimen ja ilmaisen kaupunkiviljelykoulun. Koulu koostuu viidestä kurssista, kurssien aiheina on muun muassa viljelyn suunnittelu, taimikasvatus ja palstaviljely. Kaupunkiviljelyn idea on kasvattaa hyötykasveja kaupunkiympäristössä, esimerkiksi kerrostalon pihalla, parvekkeella tai viljelypalstalla voi kasvattaa herkullisia kasviksia, marjoja ja yrttejä monin eri tavoin. Kaupunkiviljely on hyödyllinen ja innostava…
-
Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö
Karjalahden pohjoisosan asemakaavan muutosehdotus nähtävänä 30.3.-29.4.2022
Asemakaavaehdotus on nähtävänä Kemin kaupungintalon 4. kerroksen ilmoitustaululla sekä alapuoleista linkistä Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 15.3.2022 § 24 päättänyt asettaa Kemin 21. kaupunginosassa, Karjalahdella, sijaitsevan Karjalahden pohjoisosan asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville (MRL 62 § ja MRA 30 §). Kaavaehdotus koskee Karjalahden kaupunginosan kortteleita 2108 ja 2114 sekä katualuetta. Sitova tonttijako korttelin 2108 tonteille 9-11 sekä korttelin…
-
Asuminen, Asuminen ja ympäristö, Kadut ja liikenne, Vihreä Kemi
Kemin kaupunki osallistuu Earth Hour´iin 2022
Earth Hour on maailmanlaajuinen ympäristötapahtuma ja kansanliike, jossa näytämme valomerkin luonnon ja ilmaston puolesta. Kemin kaupunki osallistuu sammuttamalla katuvalot Earth Hourin ajaksi lauantaina 26.3.2022 kello 20.30–21.30. Tapahtumaan osallistutaan myös etkoilemalla eli toimimalla edellisenä päivänä: Perjantaina 25.3.2022 Kemin kouluissa sammutetaan valot koko päiväksi, minimoidaan sähköisten välineiden käyttöä ja kiinnitetään huomiota veden ja paperin kulutukseen sekä…
-
Perhekeskus
Pyydä apua! -nappi otettiin käyttöön Kemin sosiaalitoimessa
Pyydä apua -nappi on lapsiperheille, nuorille ja työikäisille suunnattu matalan kynnyksen sähköinen palvelukanava kaupungin verkkosivuilla ja virtu.fi-portaalissa. Nappia painamalla voi pyytää apua, kysyä neuvoa tai jättää yhteydenottopyynnön. Uuden palvelun vuoksi yhteydenottajan ei tarvitse etsiä oikeaa henkilöä tai tahoa kysymykselleen tai avunpyynnölleen. Yhteydenottoihin vastaavat kaupungin työntekijät palveluohjauksesta, perhesosiaalityöstä sekä lastensuojelusta. Apua tai neuvoa voi pyytää omaan…
-
Pysäköinninvalvonta
Pysäköinnin valvonnan puhelinaika peruttu torstaina 10.3.2022
Yhteydenottopyynnöt sähköpostitse osoitteeseen pysakointi@kemi.fi
-
Ikäihmiset
Kiinnostaako perhehoitajan työ? Ikäihmisten perhehoidon infotilaisuus Kemissä
Ikäihmisten perhehoito on inhimillinen, kotoisan ja turvallisen arjen mahdollistava hoivamuoto. Se antaa hyvät mahdollisuudet käyttää yhdessä olemista, tekemistä ja kokemista sekä yhteisöllisyyttä hoivan ja huolenpidon perustana. Kemin kaupunki on aloittamassa ikäihmisten perhehoidon yhtenä vaihtoehtona ikäihmisten hoivan ja huolenpidon järjestämiseksi. Perhehoito voi olla jatkuvaa, lyhytaikaista tai osa-aikaista. Jatkuva perhehoito sopii ikäihmiselle, joka ei vielä tarvitse ympärivuorokautista…
-
Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö
Asemakaavoja nähtävillä
Sauvosaaren urheilupuiston alueen asemakaavaehdotus nähtävänä 26.1.-24.2.2022 Asemakaavaehdotus on nähtävänä Kemin kaupungintalon 4. kerroksen ilmoitustaululla, kirjaston lehtilukusalissa sekä alapuoleisesta linkistä. Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 19.1.2022 § 3 päättänyt asettaa Sauvosaaren kaupunginosassa sijaitsevan urheilupuiston alueen asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville (MRL 65 § ja MRA 27 §). Kaavaehdotus koskee kortteleita 148, 168, 177 sekä katu-, pysäköinti- ja puistoalueita. Muutoksen tavoitteena…
-
Asuminen, Vihreä Kemi
Ilotulitukseen bussilla – ilmaiseksi
Oletko autoillut Kemissä kunnon ruuhkassa? Jos olet, olet ehkä käynyt uudenvuodenaaton ilotulituksessa autolla. Mikäli haluat välttää Kemin ruuhkassa autoilun tänä uutena vuotena, tule ilotulitukseen kaupunkibussilla, ei maksa taaskaan mitään! Vihreä ja kestävä Kemin kaupunki kannustaa käyttämään julkista liikennettä tarjoamalla maksuttomat linjat sekä pohjoisesta että eteläisestä Kemistä keskustaan ja takaisin ilotulituksen aikoihin 31.12.2021. Aikataulut ja reitit…
-
Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö
Kemin Energia ja Vesi Oy:n toiminta-alue-ehdotuksen kartat ovat nähtävänä 22.12.2021-28.2.2022
Kemin Energia ja Vesi Oy toimii vesihuoltolain mukaisena vesihuoltolaitoksena Kemin kaupungin alueella. Toiminta-alue on määritetty vuonna 2001 eikä se ole kaikilta osin ajan tasalla. Tämän vuoksi toiminta-aluetta on nyt tarvetta tarkistaa vastaamaan toteutunutta ja suunniteltua yhdyskuntakehitystä. Toiminta-alue-ehdotuksen kartat pidetään vesihuoltolain mukaisesti julkisesti nähtävillä yllä mainittuna ajankohtana kaupungintalon 4. kerroksen ilmoitustaululla sekä alla olevasta linkistä. Karttaehdotukset…
-
Pysäköinninvalvonta
Pysäköinnin valvonnan puhelinaika peruttu perjantaina 3.12.2021
Yhteydenottopyynnöt sähköpostitse osoitteeseen pysakointi@kemi.fi