
Asuminen ja ympäristö
-
Asuminen ja ympäristö
Kemin Kunta-Helmi hanke 2021-2023
Ympäristöministeriön rahoittamien Kunta-Helmi hankkeiden tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta ja parantaa Helmi-ohjelman arvokkaiden elinympäristöjen tilaa. Helmi-ohjelma on merkittävä keino Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen. Lähes puolet Suomen luontotyypeistä ja 12 prosenttia Suomen lajeista on uhanalaisia. Suurin syy tähän on elinympäristöjen väheneminen ja laadullinen heikkeneminen. Luonnon köyhtymisen pysäyttäminen edellyttää nopeita ja kattavia toimia. Helmi-ohjelmassa teemme konkreettisia suojelu-…
-
Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Kadut ja liikenne, Rakentaminen ja ympäristö, Suunnitelmat
Kemin Energia ja Vesi Oy:n toiminta-alue-ehdotuksen kartat ovat nähtävänä 29.6.-15.8.2022
Kemin Energia ja Vesi Oy toimii vesihuoltolain mukaisena vesihuoltolaitoksena Kemin kaupungin alueella. Vedenjakelun ja jätevesiviemäröinnin toiminta-aluekartat olivat nähtävillä 22.12.2021 – 28.2.2022. Saatujen lausuntojen perusteella Kemin Energia ja Vesi Oy muuttaa toiminta-alue-ehdotustaan siten, että Sotisaaren asemakaava-alueen ulkopuolella oleva asutusalue määritellään pohjavesialueen vuoksi jätevesiviemäröinnin toiminta-alueen tavoitteelliseksi laajennusalueeksi, jossa viemäröinnin toteutuksen edellytyksenä on vähintään 70 %:n liittymishalukkuus. Muilta…
-
Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö
Siirtolapuutarhan asemakaavan valmisteluaineisto sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ovat nähtävänä 29.6.-15.8.2022
Kaavan valmisteluaineisto sekä kaavaluonnokset ovat nähtävänä Kemin kaupungintalon 4. kerroksen ilmoitustaululla sekä alapuoleisessa linkissä. Kaava koskee Kemin 32. kaupunginosassa, Kuivanuorossa sijaitsevaa osaa Leukalanpuistosta sekä asemakaavoittamatonta kiinteistöä 240-402-15-6. Asemakaavan tavoitteena on osoittaa alueelle siirtolapuutarha, jonne osoitetaan reilu 20 kappaletta noin 300 m2:n puutarhapalstaa. Aineisto pidetään nähtävänä yllä mainittuna ajankohtana osallisten kuulemista varten (MRL 62 § ja…
-
Asuminen ja ympäristö, Kadut ja liikenne
Ristikankaan eritasoliittymä suljetaan liikenteeltä päällystystöiden vuoksi 29.6.2022 kello 07.00-18.00 välisenä aikana.
-
Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö
Ilmoitus asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta 22.6.2022 lähtien ja kuulutus asemakaavan hyväksymisestä
SAUVOSAARI: Kemin kaupungin 1. kaupunginosan, Sauvosaaren korttelin 102 tontteja 6 ja 7 sekä osaa tontista 8 koskeva Sauvosaaren pistetalojen asemakaavan muutos on tullut vireille kaupunginhallituksen 22.11.2021 § 409 hyväksymässä kaavoituskatsauksessa. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa uudiskerrostalon rakentaminen Kauppakadun varteen sairaalan nykyisen yksikerroksisen väistötilan paikalle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville yllä mainitusta päivästä lähtien kaupungintalon 4.…
-
Asuminen, Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Kadut ja liikenne
Ilmoitus Järpin osayleiskaavamuutoksen vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettamisesta 21.6.2022 lähtien ja kutsu yleisötilaisuuteen 21.6.2022
Väylävirasto pyrkii parantamaan liikenneturvallisuutta poistamalla ratojen tasoristeyksiä ja korvaamalla ne eritasoratkaisuilla. Väylällä on suunnittelun alla Kemissä poistettavana Ouluntien tasoristeys Järpissä. Virasto on teettänyt alustavia selvityksiä ja suunnitelmia, joiden perusteella korvaava tieyhteys on tarkoitus toteuttaa muuttamalla Ouluntien linjausta jatkamalla maantietä kaakkoon. Alueella on voimassa 2008 lainvoiman saanut Eteläisten alueiden yleiskaava. Alueella ei ole asemakaavaa. Vuonna 2008…
-
Asuminen, Nuoret
Skeittiparkin avajaiset lauantaina 11.6.2022
Lapin Urheilugaalassa vuoden liikuntapaikkatekona 2021 palkittu Skeittiparkki avataan virallisesti lauantaina 11.6. Nuoret skeittaajat olivat mukana puiston suunnittelussa alusta asti. Jope Ruonansuun puistossa sijaitseva skeittiparkki on ollut tänä keväänä rullalautailijoiden ahkerassa käytössä jo heti lumien sulettua. Skeittiparkin virallisissa avajaisissa lauantaina kello 16-22 on paljon erilaista aktiviteettia: skeittausnäytöksiä, skeittausopetusta sekä lainattavaksi skeittausvälineitä. Länsirajan rullalautailijat ry ja Kemin…
-
Asuminen
Koirankakkatarroja Kemin keskustan roska-astioihin
Meri-Lapin Koiraklubi ry ja Kemin kaupunki tekevät yhteistyötä keskustan alueen yleisen viihtyvyyden ja siisteyden edistämiseksi. Osana Vihreä Lappi-teemaviikkoa Meri-Lapin Koiraklubi ry ja Kemin kaupungin puisto-osasto ovat sopineet, että keskustan alueen roskakoreihin kiinnitetään koirankakkatarrat kertomaan kuntalaisille, että kakkapussin saa luvan kanssa laittaa kaupungin roskikseen. Koirankakkatarrat tähän tarkoitukseen on lahjoittanut mainostalo Teippari Oy. Kaupungin puisto-osasto huolehtii…
-
Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö
Kuulutus asemakaavan voimaantulosta
Kemin kaupunginvaltuuston 4.4.2022 § 30 hyväksymä Sauvosaaren urheilupuiston alueen asemakaavan muutosta ja sitovaa tonttijakoa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Kaava koskee Kemin 1. kaupunginosan, Sauvosaaren kortteleita 148, 168, 177 sekä katu-, pysäköinti- ja puistoalueita. Sitova tonttijako koskee korttelin 148 tontteja 15 ja 16 sekä korttelin 177 tontteja 3 ja 4. Asemakaava ja sitova tonttijako tulevat…
-
Asuminen, Asuminen ja ympäristö, Kaavoitus, Rakentaminen ja ympäristö, Työ ja yrittäminen
Stora Enson Veitsiluodon asemakaavamuutoksen valmisteluaineisto sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ovat nähtävänä 1.6.-1.7.2022
Kaavamuutoksen valmisteluaineisto on nähtävänä Kemin kaupungintalon 4. kerroksen ilmoitustaululla sekä alapuoleisessa linkissä. Asemakaavamuutos koskee Kemin 26. kaupunginosan, Veitsiluodon, korttelia 2601 sekä rautatie-, suojaviher-, satama-, vesi-, ja yleisen tien alueita. Suunnittelun tavoitteena on laatia Veitsiluodon alueelle asemakaava, joka mahdollistaa uusien yritysten ja toimintojen sijoittuminen alueelle paperitehdastoiminnan lakkautumisen jälkeen. Kaavassa säilytetään alueen sataman käyttötarkoitus. Lisäksi sahan toiminta…