Kemin spektaakkelimainen Taiteiden yö 2019

Kemin Taiteiden yö on tuttu pimenevää lokakuuta ilahduttava tapahtuma lauantaina 26.10. Tapahtumakattaus on jälleen huikea, johon mahtuu esiintyjiä pikku balettitanssijoista rocklegenda Pelle Miljoonaan. Uutuutena mukana lasten spektaakkeli leikkiajoneuvojen katsastuksineen sekä koko päivän elokuva-spektaakkeli, jossa kaksi paikallista lyhytelokuvaa ensi-illassa. Taide- ja teatteri-, tanssi-, musiikki- ja illan bändi-spektaakkelit ovat pääasiallisesti maksuttomia tapahtumia ja paikalle odotetaan paljon yleisöä.

Taide- ja teatteri-spektaakkelit

Taide-spektaakkelit starttaavat kuvataiteilija Liisa Rautiaisen juhlaseminaarilla kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa. Seminaarin luennoitsijoina ovat väitöskirjatutkija Kaisa Alatarvas, Ryhmä Kemin asiantuntija Liisa Harju sekä Kemin kuvataiteilijoiden edustaja Liisa-Maria Tiihonen. 

Taiteiden yön lauantaina kirjasto ja museot ovat aamu kymmenestä ilta yhdeksään asti auki. Taidemuseossa nähtävänä Tuomas Korkalon teoksia, joissa tutkitaan väriteoriaa sekä leikitellään muodoilla. Historiallisessa museossa esillä viimeisimmät tutkimustulokset Pyhän Mikaelin kirkon Rungius-muumiosta. Tsekkaa myös Kabinetin, lehtilukusalin ja kirjaston näyttelyt. Kulttuurikeskuksen aulassa voit tutustua taiteilijoihin ja heidän tuotantoonsa Kemin kuvataiteilijat ry:n Taidekujalla kymmenestä kuuteen saakka. Ehkäpä löydät taidetta myös kotiisi.

Kaupunginteatterin ohjelmistossa päivällä lämminhenkinen lastennäytelmä Viirun ja Pesosen joulun (14 €) ja illalla Kemin Pirtillä komedia Älä pukeudu päivälliselle (23 €).

Lasten spektaakkelit

Lasten listalta löytyy aamupäivällä kaupunginkirjastossa nalle- ja keppiheppatohtorin vastaanotto, keppiheppa Photo Booth sekä leikkiajoneuvojen katsastuskonttori yhteistyössä kaupunginteatterin kanssa (Satu Tala ja Kimmo Tuppurainen). Samalla vierailulla voit osallistua Lapin AMK:n Kädentaitopajaan kirjaston keskiaukealla ja iltapäivällä pinssipajaan. Lastenkulttuurikeskuksen avoin Halloween-työpaja starttaa kahdeltatoista Sauvotalolla ja lastenteatterinäytös Viirun ja Pesosen joulu Tullimakasiinissa kello kaksi (14 €). Elokuvateatteri KinoPirtissä yhdeltä starttaavat elokuvat Late Lammas Farmageddon (S) sekä Jeti (K-7). Kahdelta tanssi-spektaakkelissa Taidemuseossa useita pienten ryhmiä lavalla. Lisäksi Tervahallilla Kemin Into ja Tornion Baletti esiintymässä Koko perheen hyväntekeväisyystapahtumassa ja Syväkankaan koululla liikuttaa MLL:n Temppulauantai. 

Musiikki-spektaakkelit

Kulttuurikeskuksen musiikki-spektaakkelissa kuullaan omaa tuotantoa esittävät Radio Luxemburg, Melymbrosia-biisintekijäduo sekä herkkä tulkitsija Kaisla Huovinen – Tyttö ja piano. Paikallista laulun ja soiton riemua lavalle tuovat Kivalo-opiston kuoro Syke, pitkät perinteet omaava Pohjan Mieslaulajat, Suomi-neitojen kunniaksi ohjelmistonsa suunnannut Kivalo-opiston Mandoliiniorkesteri Remolo, slaavilaista musiikkia esittävä Suomi-Venäjä-seuran Sudaruska kuoro sekä tanssimusiikkia soittavat lauluyhtye Haaparanta-Tornio ja Kivalo-opiston Viihdeorkesteri Sateenkaari. Country shown esittävät Meri-Lapin Country ry:n Rivitanssijat yhdessä MLC-Band:in kanssa.  

Tanssi-spektaakkelit

Super suositussa tanssi-spektaakkelissa nähdään jälleen hurmaavia esityksiä Taidemuseossa. Mukana ovat tanssikoulu STAGE:n lasten- ja nuorten ryhmät Nykytanssi edistyneet, Show 8-vuotiaat, Jazz edistyneet, STAGE KidZ, STAGE United Crew sekä Team STAGE DTC muodostelma. Kivalo-opistolta lavalla nähdään Lady Akat, Senioritanssijat, itämaisen tanssin ryhmä Zahor sekä balettiryhmät 2 ja 4. Pilkettä silmäkylmassa on tanssiryhmällä MuMMoT RC (RC =rollator club), näyttäviä asuja nähdään sambaryhmä La Fuentella ja monikulttuurisuutta spektaakkeliin tuo Mister’s ry:n Danx Impactx. Tanssi-spektaakkelin aloittaa Nana Partasen soolotanssi.

Elokuva-spektaakkelit

Päivän aikana yleisöensi-iltansa saavat Juho Tuovilan ohjaama Kemi 150 -lyhytelokuva kulttuurikeskuksessa sekä Harri Haapakankaan Kemissä ja Temmeksessä kuvattu Some Kind of Plunder -lyhytelokuva Kinopirtissä. Kemi 150 elokuvassa seikkailee kaupungin perustaja keisari Aleksanteri II ihmetellen nykypäivän Kemiä. 

Some Kind of Plunder lyhytelokuva edustaa ohjaaja Haapakankaan kehittämää Cinéma De Nouveau genreä, jossa tarina ei ole lineaarinen, vaan siinä palataan kohtauksiin uudelleen eri henkilöiden kantilta. Eri tarinat nivoutuvat näin yhteen ja tekevät elokuvan ryöstöreissusta sangen kiinnostavan. Valkokankaalla nähdään mm. Tommi Perttunen, Kim Pedersen, Tommi Reponen, Juha Karhu, Tony Grundström, Tanja Suomela, Jarmo Huotari. Kumpaankin ensi-iltaan on vapaa pääsy. 

Elokuvateatteri KinoPirtti näyttää ensi-illan lisäksi koko päivän lukuisia elokuvia kampanjahintaan 10 € per elokuvalippu. Ohjelmistossa on perheen pienimmille Jeti ja Late Lammas, suomalaisia elokuvia Diva of Finland, Fingerpori ja Täydellinen joulu, Hollywoodista Judy, Gemini Man, Maleficent 2 ja kohuelokuva Joker sekä halloween-elokuva Zombieland 2.

Nuorten bändi-spektaakkelit

Nuorten bändi-spektaakkeli alkaa kahdeksalta kulttuurikeskuksessa. Iltaa tähdittävät paikalliset nuoret kyvyt: DJ Strand, elektronimuusikko Bliniks sekä Rock Academy Kemin huikea bändi Umpimähkä, jonka karismaattisena speakerina ja solistina toimii Ville Köngäs. Nuorisotyön Puuhapaku on paikalla kulttuurikeskuksessa Taiteiden yön illassa seitsemästä yhteentoista saakka, jolloin talo sulkeutuu.

Bändi-spektaakkeli

Illan bändi-spektaakkelit levittyvät koko kaupunkiin, kun illassa kuullaan Cafe Hertassa Krista Tiitinen duo, Oluthuone Kukossa Nuorala ja Malkamäki duo, Chilloutissa trubaduuri Jaakko Balk sekä rockyhtye Pääesiintyjä (5 €) sekä Gringossa omaa tuotantoa tulkitseva trubaduuri Ari Viitala. Ankkurissa Meri-Lapin soulääni Roland Berg on solistina Rocca’s Rythm ‘n’ Blues Revue:ssä (12 €) ja RockBar & Grill 82:ssa nostattaa tunnelmaa Mr-X -yhtye soittaen rock-covereita. Kemin Taiteiden yön kovin kiinnitys on legendaarinen Pelle Miljoona lämppärinään Little Bee -yhtye Ramonassa (15 €). Hotelli Palomestarin Bar Brankkiksessa lavalla Kari Koistinen & Tommi Pyykkö duo sekä trubaduuri Aleksi Viitala, jonka jälkeen Taiteiden yön jamit sekä Open Stage Oscar Suovaniemen johdolla.  

Kemin Taiteiden yön musiikki- ja tanssi-spektaakkelin juontavat Kemin kuninkaalliset Venla Kakko sekä Jon Sebastian Säkkinen. Kulttuurikeskuksen kahvilasta löytyy pientä herkkua ja virvokkeita, kahvilaa pyörittää Lukion opiskelijakunnan nuoret. Ammattiopisto Lappian matkailualan opiskelijat toimivat päivän aikana kulttuurikeskuksessa oppaina ohjaten esiintyjiä sekä yleisöä tapahtuman tiimellyksessä. Lisäksi kulttuurikeskuksen aulassa voi tutustua kaupungin Vihreä ja kestävä Kemi ständiin jossa mm. hyvikkismoothie-baari. Tervetuloa!

Käy katsomassa koko ohjelmisto ja päivän aikataulu kaupungin tapahtumakalenterissa tai kemi.fi/taiteidenyo -sivulla ja seuraa meitä facebookissa.

 

Lisätietoja: 

Venla Kakko, 0408329691, venla.kakko@kemi.fi

Tuomas Laajoki, 0407518013, tuomas.laajoki@kemi.fi 

Kemin Taiteiden yö 2019 ohjelma

Lataa ohjelma tästä pdf-tiedostona!

Katso myös Kemin Taiteiden Yöstä

Ohjelma ajan mukaan

Ohjelma paikan mukaan

Kotisivuille tästä!

 

Kalevalainen jäsenkorjaus -luento ma 11.3. klo 18

Kalevalainen jäsenkorjaus -luento ma 11.3. klo 18-20 Kemin kulttuurikeskus, pieni auditorio. Luennoitsijana perinnehoitojen neuvottelukunnan puheenjohtaja Päiviö Vertainen ja hoitoihin vastaamassa mestari Kalle Erkoma. Paikalla myös perinnehoitojen neuvottelukunnan jäsen, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala. Osallistujien kesken arvotaan hoitopaketteja. Järj.yhteistyössä Kalevalainen kansanparannus -säätiö ja Kansanlääkintäseura ry sekä Kivalo-opisto. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. tervetuloa!

Viena 1918 – Kun maailmansota tuli Karjalaan -luento ti 19.2. klo 17.30-19.00, Kemin kirjaston lehtilukusali.

Viena 1918 – Kun maailmansota tuli Karjalaan -luento ti 19.2. klo 17.30-19.00, Kemin kirjaston lehtilukusali. Aiheesta luennoi: kirjailija Pekka Vaara.
Luennoitsija on 20 vuoden ajan tutkinut Vienan Karjalan historiaa ja julkaissut siitä kaksi kirjaa: Uhtuan Andronoffit (2010 Sumtsa) ja Viena 1918 – Kun maailmansota tuli Karjalaan (2018 Docendo). Hän toimii myös kulttuuriyhteistyötä Venäjän Karjalaan tekevän Karjalan Sivistysseuran varapuheenjohtajana.
Tervetuloa, vapaa pääsy! Tilaisuuden järjestää: Kivalo-opisto

Topelius 200 – luento- ja keskustelutilaisuus

Kemin Humanistiyhdistys järjestää yhdessä Kivalo-opiston ja Kemin kaupunginkirjaston kanssa luento- ja keskustelutilaisuuden. Filosofi Toivo Salonen luennoi aiheesta “Topelius aikansa tulkkina ja kysymys luonnosta”.

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Z. Topelius 200 v. -luento

Toivo Salonen luennoi aiheesta: Topelius aikansa tulkkina ja kysymys luonnosta
ma 12.11.2018 klo 17.30-19.00 Kulttuurikeskuksessa, kirjaston lehtilukusalissa.
Järj. yhteistyössä Kemin Humanistiyhdistys ry, Kivalo-opisto ja kirjasto.

Remolo mandoliiniyhtyeen kevätkonsertti 2018 Kemin taidemuseolla

Museon varjossa – Mandoliiniyhtye Remolon kevätkonsertti

Tervetuloa Kivalo-opiston mandoliiniyhtye Remolon MUSEON VARJOSSA -kevätkonsertiin Kemin taidemuseossa sunnuntaina 15.4. klo 14-15. Ohjelmistossa kuullaan niin suomalaisia kuin kreikkalaisiakin säveliä.

Kemin taidemuseon tiloissa voi konsertin ohessa ihailla Raisa Raekallion ja Misha del Valin taidenäyttelyä Dialogues on Trees and Humans.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Käsiohjelma 5 €.