Kohtaamispaikoissa voi tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia lapsia, nuoria, vanhempia tai perheitä. Kohtaamispaikoissa järjestetään vapaamuotoista yhdessäoloa, erilaisia tapahtumia, ryhmiä ja yhteistä tekemistä. Perhekeskuksen kohtaamispaikka on Pruntsin Poukama, jonka lisäksi Kemissä on useampia muita kohtaamispaikkoja:

Pruntsin Poukama

Poukamassa on säännöllisesti kaksi kertaa viikossa avoimia perhekahviloita sekä muulloin muun muassa vertaistukiryhmiä ja yksittäisiä tapahtumia lapsille, nuorille, vanhemmille ja perheille. Tapahtumia ja toimintoja järjestävät Kemin kaupunki, seurakunta ja järjestöt.

Ota yhteyttä, mikäli haluat kysyä toiminnasta tai olla mukana kehittämässä sitä. Etsimme jatkuvasti lisää toimijoita, jotka haluavat järjestää tiloissa perheille sopivia avoimia tai suljettuja sekä yksittäisiä tai toistuvia tapahtumia. Voit myös käydä esittelemässä omaa toimintaasi esimerkiksi avoimissa perhekahviloissa.

Perheiden kohtaamispaikka Pruntsin Poukama avattiin toukokuussa 2022.

Kohtaamispaikkatoimintaa koordinoi Euroopan unionin sosiaalirahaston rahoittama ja Kemin kaupungin ylläpitämä Vahvax-hanke.

Lisätietoja hankkeesta löydät Hankeluettelosta.